torstai 22. kesäkuuta 2017

Testissä: Mirror glaze cake


Älä testaa mitään uutta silloin, kun on vieraita tulossa. Tätä neuvoa en noudata koskaan, jääräpäinen kun olen. Testailen lähes aina uusia juttuja silloinkin, kun pitäisi tai olisi kiva onnistua. Välillä touhu menee tyhmänrohkeaksi ja sokea itseluottamus potkaisee takaisin kuin haulikko: sovellat reseptiä liikaa, kakku ei hyydy, täyte juoksettuu tai pohja jymähtää vuokaan.

Mutta sitten on ne onnistumiset, jolloin hermot ja ärräpäät säästyvät, ja voi todeta kokeilun kannattaneen. Esimerkiksi juhliin leipomani ensimmäinen Mirror Glaze Cake eli peilipintainen kakku onnistui, ja jopa ihan nätisti! :) Noudatinkin [melko] kuuliaisesti ohjeita, mitä nyt sokerimäärissä vähän vähensin ja käytin raparperisosetta mangososeen sijasta.

Peilikirkkaaksi hyytyvä Mirror Glaze -kuorrutus syntyy valkosuklaan, liivatteen, sokerin, glukoosisiirapin ja kondensoidun maidon yhdistelmästä. Glukoosisiirappi saattaa ostoksena tuntua oudolta, mutta koska se esiintyy lähes jokaisessa Mirror Glaze -ohjeessa, hankin sitä itsekin kiltisti parin desin kokoisen putelin. Ehkä koostumuksen kannalta on tärkeää, että seoksessa on enemmän glukoosia kuin fruktoosia? Niin tai näin, riskejä ei nyt otettu.



Ja hieno tuli! Kurkkaa käyttämäni ohje täältä, ja lukaise myös vinkkilistani läpi:

  • Pääset vähemmällä, jos käytät kaupan valmista kakkupohjaa. Samaa jauho-kananmuna-sokerimössöä nekin ovat. Itse käytin kaksi valmispohjaa, enkä hyydytellyt täytettä niiden lisäämisen välillä. Ole annostelussa viisaampi kuin minä, jolla päällimmäinen pohja meinasi pilkistää täytteen alta: aseta vuoan pohjalle ensin kakkupohja, n. 1/3 täytettä, toinen kakkupohja ja lopuksi 2/3 täytettä.
  • Korvasin täytteessä mangososeen raparperisoseella: 1/2 litraa raparperikuutioita, 1 dl sokeria, 0,5 dl vettä -> ainekset sekaisin, keitä kunnes raparperit hajoavat ja rakenne on sosemainen, jäähdytä, käytä vain reseptissä tarvittava 4 dl.
  • Sitruunanmehun lisäksi lisämakua saa kuoresta: lisää 1 limen tai puolikkaan sitruunan kuoriraaste täytteeseen sekoittelun loppuvaiheilla. Lime sopii raparperin kanssa raikkaaseen kesäkakkuun.
  • Mirror Glaze -kuorrutteessa käytin geelivärin sijaan punaista nestemäistä elintarvikeväriä. Toimii!
  • Hentoisia kuvioita saa, kun värjäyksen tekee kuten tällä videolla: jaa värjäämistä vaille valmis kuorrute kahteen astiaan, tiputa toiseen väriä vain tippa tai kaksi ja toiseen taas sen verran, että väri on huomattavasti syvempi. Kaada vaaleampi kuorrute tummempaan, ja pyöräytä lusikkaa vain pari kertaa kuorrutteen läpi - ei kunnon sekoitusta. Kun kuorrute kaadetaan kakun päälle, epätasainen väri saa aikaan hienoja juovia sen pintaan. 

Meinaatko sinä leipoa juhannukseksi jotain uutta vai ottaa rennosti vaan? :)


perjantai 16. kesäkuuta 2017

Raparperi-mansikkapiirakka Omar-toscalla


Se on se jokakeväinen raparperirakkaus, joka taas vaivaa. Onneksi apu on ollut lähellä: raparperia on saatu niin työkavereilta kuin vanhempien naapureilta, ja pari nippua on kannettu kaupastakin. Ideoita raparperien hyödyntämiseksi on taas vaikka kuinka! Raparperitosca on niistä ensimmäinen - ja ehkä myös helpoin valmistaa :)

Toscapiirakka tai -kakku on makea klassikko, joka lienee kiertänyt suomalaisissa kahvipöydissä vähintään yhtä kauan kuin isoäitien pöytähopeat ja kakkuastiastot (nekin kuvassa). Runsas mantelikuorrutus tehdään yleensä suoraan pohjan päälle, mutta kesäversio syntyy sujauttamalla väliin runsaasti kirpeää raparperia ja raikasta mansikkaa.

Toscan sulattelin kaappiin jemmaamistani Omar-karkeista, mutta vähemmälläkin kääreiden kuorimisella ja roskamäärällä pääsee, jos toscan valmistaa perinteisesti kuten täällä. Namia tämä on joka tapauksessa!



Raparperi-mansikkapiirakka Omar-toscalla 
(pellillinen / 24 palaa)

Pohja:
150 g voita tai leivontamargariinia
4 isoa kananmunaa
3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4-5 dl vehnäjauhoja (paras maku ja väri: 3,5 dl vehnä-, 1 dl spelttivehnäj.)
2 tl leivinjauhetta
1 l raparperinpaloja
0,5 l mansikanpaloja  
(raparperi ja mansikka: hieman pienemmät tilavuudet sulatettuina ja valutettuina, jos käytät pakastettuja)

Tosca:
Pussillinen Omar-makeisia (220 g)
1-2 dl kermaa
100 g mantelilastuja

Sulata rasva ja jätä jäähtymään. Vaahdota sokerit ja kananmunat, lisää hennosti sekoittaen jäähtynyt rasva. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita mahdollisimman vähällä vatkaamisella muuhun taikinaan. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle ja ripottele raparperin- ja mansikanpalat tasaisesti päälle. Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla 15-20 min, kunnes pinta saa väriä.

Valmista kinuski piirakan paistuessa: Kuumenna kerma pienessä kasarissa ja sulata Omar-karkit kermaan. Ole kärsivällinen ja sekoittele koko ajan: ensin ei tapahdu mitään, sitten karkit klimppiytyvät palloksi ja lopulta sulavat kermaiseksi kinuskiksi. Kiehauta, ota levyltä ja sekoita mantelilastut sekaan. Ota piirakka uunista, levitä tosca pinnalle ja paista vielä 10-15 min uunin keskitasolla.

Painele piirakka hieman jäähtyneenä paloiksi terävällä veitsellä. Sitten vain tarjoilua varten päälle hentoinen tomusokerihuntu, tilkka vaniljakastiketta tai jäätelöä - namm! :)

torstai 8. kesäkuuta 2017

Puolukkajuustokakku paahdetulla valkosuklaalla

Kuva: @cathakock
Miten rikotaan pitkä hiljaisuus? No kakullahan se rikotaan, hyvällä kakulla.

Kiireen alle hautautunut leivontainto nosti taas hiljattain päätään, kun vihdoin sain riuhtaistua kevään kurssit ja lopputentin kertaheitolla tatamiin: yhtäkkiä sain käyttää illat muuhun kuin lukemiseen. Nyt jäljellä on enää The Gradu, mutta vielä sitä ennen edessä häämöttää  kesäloma uusilla kotikulmilla – ja monet leivontakokeilut uudessa kivassa keittiössä :)

Tämä leivontatauon katkaissut kakku oli Hyvää isolla H:lla, ja leivoin sitä niin töihin kuin yksiin illanistujaisiinkin. Vastaanotto oli molemmissa innostunut: makuyhdistelmä karvas-makea toimii monelle! Puolukka-valkosuklaajuustokakkuun on helppo upottaa viimeiset marjat pakastelokeron perukoilta, sillä valkosuklaan pariksi käyvät puolukoiden lisäksi niin herukat kuin mustikatkin. Kokeilupäällä kun olin, päätin vielä paahtaa valkosuklaaseen kinuskimaisen maun kuten tässä reseptissä, ja tuli niin hyvää, että heti iski into keksiä paahdetusta valkosuklaasta lisää herkkuja!

Kakku vaikuttaa isotöiseltä, mutta vaatii lopulta vain ainesten sekoittamista. Ja on taatusti kaiken vaivan väärti.

Tikkataulumalli onnistuu paremmin, kun täytteet
ovat yhtä juoksevia. Tästäkin tuli ihan hauska :)
Kuva: @jennijulin
Puolukkajuustokakku paahdetulla valkosuklaalla
Pohja:
200 g Digestive-keksejä 
50 g voita tai leivontamargariinia

Täytteet:
2 x 250 g mascarpone-juustoa
2 x 2 dl kuohukermaa
200 g valkoista leivontasuklaata
200 g puolukoita 
2-3 tl vaniljasokeria
5-6 liivatelehteä
1/2 sitruunan mehu


Valmista pohja: Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat tarvittaessa. Rouhi keksit ja sekoita sulatetun rasvan kanssa. Painele keksi-rasvaseos 20–24 -senttisen irtopohjavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin vetäytymään.

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Aseta liivatelehdet runsaaseen veteen likoamaan.

Valmistele puolukkatäyte: Ota muutama puolukka sivuun koristelua varten. Sulata loput marjat pienessä kattilassa ja lisää makusi mukainen määrä vaniljasokeria - pikkuisen ainakin kannattaa laittaa, sillä muuten täytteestä saattaa tulla "vetinen". Anna kiehahtaa, jäähdytä ja soseuta sauvasekoittimella. Notkista 250 g mascarponea kulhossa. Vatkaa kuohukerma toisessa kulhossa kevyeksi vaahdoksi ja yhdistä varovasti sekoitellen ja käännellen mascarponen kanssa. Kääntele seokseen lopuksi myös puolukkasose ja siirrä täyte jääkaappiin odottamaan.

Valmistele valkosuklaatäyte: Rouhi 200 grammaa valkosuklaata pieniksi palasiksi ja levittele uunipellille leivinpaperin päälle. Vinkki: Älä tee tätä lämpiävän uunin päällä - valmiiksi sulanut suklaa palaa palaa uunissa. Tämä todettiin kantapään kautta! Kun uuni on lämmennyt 175:een asteeseen, laita suklaapelti uunin keskitasolle. Paahda valkosuklaata 5 minuuttia tai kunnes se saa pintaansa hieman kinuskimaisen ruskeaa sävyä. Ole tarkkana: paahtaminen menee nopeasti yli, eikä tummaksi paahdettu valkosuklaa maistu enää hyvältä. Ota suklaa uunista ja siirrä halutessasi muutama pala sivuun koristelua varten. Kaada korkeareunaiseen kapeaan astiaan 2 dl kuohukermaa. Sekoita paahdetut valkosuklaapalat sauvasekoittimella kerman sekaan. Anna seoksen jäähtyä ja vaahdota vatkaimella hieman paksummaksi. Sekoita valkosuklaakerma mascarponen joukkoon ja laita täyte hetkeksi jääkaappiin.


Tikkataulukakkuun saa hauskat raidat. 
Purista pieneen kasariin puolikkaan sitruunan mehu, kuumenna kiehuvaksi, ota levyltä, puristele ja lisää liivatteet yksitellen kuumaan nesteeseen. Jäähdytä liivatenestettä pari minuuttia. Ota täytteet jääkaapista ja sekoita 1/2–2/3 liivatenesteestä puolukkatäytteen joukkoon ohuena nauhana kaataen ja sähkövatkaimen alimmalla nopeudella vatkaten. Sekoita samalla tavalla loput liivatenesteet valkosuklaatäytteen joukkoon niin, että se hieman notkistuu. 

Kakun voit koota mielesi mukaan: Jos annostelit liivatenestettä siten, että täytteet ovat suunnilleen yhtä juoksevia, voit tehdä "tikkataulukakun" kaatamalla pohjan päälle täytteitä vuorotellen sisäkkäin niin, että muodostuu sisäkkäisiä ympyröitä. Vaihtoehtoisesti voit tehdä kuten ylemmässä kuvassa, ja pudotella valkosuklaatäytettä puolukkatäytteen joukkoon "laikuiksi", joita voit yhdistellä vetämällä cocktailtikkua kuvioiden läpi.

Hyydytä kakkua jääkaapissa vähintään 4-6 tuntia, mielellään yön yli. Koristele sivuun ottamillasi puolukoilla ja valkosuklaan palasilla. Itse koristelin paahtamattomalla valkosuklaalla, kun sen enempää ajattelematta hulautin kaikki paahdetut kerman sekaan. Sitten vain kakku pöytään! :)

tiistai 10. tammikuuta 2017

Mehukas appelsiini-sitruunakakku


Tammikuu tuo tullessaan energiapiikin: ihmiset aloittavat uutta, raivaavat kodeistaan vanhaa, tulvivat joukoittain kuntosaleille ja remontoivat ruokavalioitaan. Alkuvuoden satokausihedelmä appelsiini onkin kuin tammikuun into ja vilske pakattuna pienoiskokoon: väriltään leiskuvan oranssi, maultaan virkistävän raikas ja C-vitamiini–hinta -suhteeltaan varmaankin parasta mitä kaupasta tällä hetkellä saa. Yksi keskikokoinen kuorittu appelsiini (190 g) pitää sisällään noin 97 mg C-vitamiinia, mistä aikuisen päivittäinen saantisuositus (75 mg) täyttyy jo tärähtäen. Kuituakin tulee varsin hyvät 4 grammaa kertaheitolla!

Vaikka appelsiinit ovat parhaimmillaan sellaisenaan, niitä voi ujuttaa leivonnaisiinkin. Paras tuntemani appelsiiniresepti on kulkeutunut äidilleni ystävien ja suvun kautta, ja kakku on jäänyt mieleeni raikkaana ja mehukkaana vaihtoehtona muille perinteisille kahvikakuille. Lisäsin reseptiin vielä hieman kardemummaa, inkivääriä sekä tuorejuustokuorrutetta, ja keittelin syntymäpäiviään taannoin viettäneelle ystävälleni kahvit kakun kera.

Ota kakku rohkeasti kokeiluun, sillä mehukkuuden ja raikkauden vuoksi tästä pitävät yleensä hekin, jotka eivät kuivakakuista yleensä välitä. Reseptistä tulee tarpeeksi taikinaa yhteen tavalliseen kuivakakkuvuokaan. Itse tein kaksi pienempää kakkua, toisen leipävuokaan ja kuvassa näkyvän minikakun pikkuiseen irtopohjavuokaan.

Mehukas appelsiini-sitruunakakku

Taikina:
200 g margariinia/voita
200 g sokeria
4 kananmunaa
200 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 tl kardemummaa

Liemi:
1 appelsiinin raastettu kuori ja mehu
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
n. peukalonpään kokoinen pala inkivääriä raastettuna
100–120 g sokeria

Kuorrutus:
25 g margariinia/voita
n. 90 g maustamatonta tuorejuustoa
3/4–1 dl tomusokeria
1 tl appelsiininkuorta
(pari tippaa appelsiininmehua)

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri, lisää kananmunat yksitellen. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja  lisää vähitellen taikinaan. Kaavi taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kuivakakkuvuokaan, ja paista kakkua 190 asteessa noin tunti. Peitä kakku foliolla, jos se alkaa ruskistumaan liikaa.

Kumoa jäähtynyt kakku ritilälle ja pese vuoka. Sekoita liemen ainekset miedolla lämmöllä hellalla siten, että sokeri liukenee mehuun. Älä keitä. Laita kakku takaisin pestyyn vuokaan ja kaada liemi vähitellen ja tasaisesti kakun päälle. Pidä tarvittaessa taukoja nesteen imeytymiseksi ja sekoita lientä, jotta sokeri ei erotu nesteestä. Kääri vuoka kelmuun ja anna vetäytyä jääkaapissa muutamia tunteja, mielellään yön yli. Seuraavaksi käännä koko laitos toisinpäin korkeareunaisen lautasen päälle muutamaksi tunniksi, jotta imeytymätön neste laskeutuu kakun pohjakerroksiin. 

Kakku on parhaimmillaan noin vuorokauden kuluttua nesteen lisäämisestä, jolloin sen voi kuorruttaa: sulata rasva, sekoita siihen muut ainekset ja valuta kakun päälle. Kuorrutteen juoksevuutta voi tarvittaessa säätää appelsiinimehulla ja tomusokerilla.

Lähteet:
-Kuorittu appelsiini, Fineli: https://fineli.fi/fineli/fi/elintarvikkeet/11045?q=appelsiini&foodType=ANY&portionUnit=G&portionSize=100&sortByColumn=name&sortOrder=asc&component=2331& 
-Ruokamittoja: https://www.julkari.fi/handle/10024/103051
-Ravitsemussuositukset 2014, aikuiset: https://www.evira.fi/elintarvikkeet/terveytta-edistava-ruokavalio/ravitsemussuositukset/aikuiset/ 

maanantai 2. tammikuuta 2017

Luumua ja portviiniä talvikakussa


Kukkuu! Harrastelijaleipuri on herännyt talviuniltaan. Siinä missä loka- ja marraskuu oli yhtä juoksua, joulukuussa tasailtiin sykettä, paketoitiin syksyn kouluprojektit ja viimeisimpänä joululahjat. Sitten sai olla vain, villasukat makkaralla ja suklaata suupielissä. Pahoittelut siis blogihiljaisuudesta vuoden kuumimman leivontasesongin aikaan. Kiire sai kirjoittamisintoni hieman uuvahtamaan, ja halusin elvyttää sitä pienellä tauolla. Kokemus on opettanut, että harrastuksista rakkaimmat kannattaa laskea hetkeksi käsistään, jos niistä uhkaa tulla enemmän stressin aiheita kuin nautintoja.

Kun virtaa ja intoa taas riittää, ajattelin jakaa kanssanne luumuisen talvikakun reseptin. Itse leivoin tätä jouluksi, mutta tämän raikkaan luumukakun ympärille voi vallan mainiosti kattaa niin loppiais- kuin talviset synttärikahvitkin. Mainittakoon, että kakun maku on jälleen hieman huolitellumpi kuin sen ulkonäkö: piparkakkumauste ja portviinikostutus tekevät tummasta kakkupohjasta talvisen täyteläisen, mustaherukasta kiehautettu hillo maistuu sekä kakun välissä että kastikkeena ja valkean rahka-kermakuorrutteen päälle painetaan pekaanit kuin lumiukolle napit. Kakun varsinainen sydän on juustokakkumassaan pyöritelty luumuhillo – se kaupan perustavara, joka on vaan niin hyvää juustokakussa! Kakun idea onkin pukea perinteinen luumurahka sitruunalla piristettyyn juhla-asuun kakun täytteeksi.

Tämän päivityksen myötä toivotan kaikille hyvää ja onnellista vuotta 2017! Olkaa ahkeria, mutta muistakaa nauttia myös ulkoilusta, levosta ja hyvästä ruoasta. Jälkimmäisen ideoinnissa tulen mielelläni auttamaan jatkossakin, säännöllisen epäsäännöllisesti ;)

Täytekakku luumutäytteellä
Kakkupohja:
5 (huoneenlämpöistä) kananmunaa
2 dl sokeria
1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoa
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 1/2 tl piparkakkumaustetta

Kostutukseen:
n. 2 dl portviiniä (Alkosta saa pieniä muutaman desin pulloja, mutta myös glögijuoma käy)
n. 1/2 dl vettä

Hilloke:
500 g mustaherukoita
165 g (1/2 pkt) hillo–marmeladisokeria
1–2 rkl vettä

Täyte:
200 g tuorejuustoa (esim. Philadelphia tai Mascarpone)
4 dl kuohukermaa
1 vaniljatangon siemenet
1 prk (300 g) luumumarmeladia
1/2 sitruunan kuori
2 rkl sitruunanmehua
1 rkl vettä
5 liivatelehteä

 Kuorrute:
2 dl kuohukermaa
100 g maitorahkaa
1 tl vaniljasokeria

Koristeluun:
Pähkinöitä ja piparimurua

Mustaherukkahillo vaatii noin vuorokauden hyytyäkseen, valmista se jo edeltävänä päivänä: kuumenna ainekset kattilassa kiehuviksi ja keitä hiljalleen noin 10 min. Kuori vaahto lusikalla pois ja purkita puhtaaseen purkkiin. Säilytä jäähtynyt purkki viileässä.

Valmista myös kakkupohja hyvissä ajoin, jotta se ehtii jäähtyä ennen täyttämistä. Riko kananmunat korkeaan lasiin. Kaada toiseen lasiin sokeria ja toiseen kuivat ainekset siten, että tilavuudet vastaavat kananmunien tilavuutta. Laita kuivien ainesten lasiin ensiksi mausteet, leivinjauhe ja kaakaojauhe, täytä tilavuus vehnä- ja perunajauhoilla ja sekoita. Vaahdota kananmuna ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella ja sihtaa kuivat ainekset vaahtoon pienissä erissä. Kaada taikina leivinpaperilla pohjustettuun ja voideltuun irtopohjavuokaan (halk. 24 cm) ja paista pohjaa uunin alatasolla 175 asteessa noin 40 min. Kumoa ja jäähdytä.

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja sahalaitaisella veitsellä varovasti kolmeen kerrokseen. Pidä veitsi koko ajan vaakasuorassa ja kierrä kakkua sahaavalla liikkeellä mielummin pari kierrosta koko ajan syvemmälle sahaten kuin veistä kakun läpi vetäen – näin hauraat pohjat pysyvät paremmin ehjinä. Jätä odottamaan täyttämistä.

Valmista täyte: Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen veteen. Notkista tuorejuusto kulhossa ja sekoita sen joukkoon luumuhillo, raastettu sitruunankuori sekä vaniljatangon siemenet. Laita sitruunanmehu ja vesi kuumenemaan pieneen kasariin. Vaahdota kerma ja kääntele se tuorejuustoseoksen joukkoon. Ota kiehuvaksi kuumennettu sitruuna-vesiseos hellalta, puristele liivatteet liiasta vedestä yksi kerrallaan ja sekoita kuumaan nesteeseen. Hämmennä seosta pari minuuttia jäähdytellen ja kaada ohuena nauhana täytteeseen täytettä huolellisesti sekoittaen. 

Kokoa kakku paistamisessa käyttämääsi, pestyyn irtopohjavuokaan: aseta pohjalle ensimmäinen levy ja kostuta se portviini-vesiseoksella. Lusikoi pohjan päälle mustaherukkahilloa ja tasoita sen päälle  puolet luumutäytteestä. Aseta ja paina kevyesti keskimmäinen kakkulevy paikoilleen, kostuta ja täytä hillolla sekä luumutäytteellä. Myös kakun kansilevy kostutetaan, mutta vasta ennen tarjoilua sen päälle vatkataan ja levitetään kuorrute: napakka kermavaahto, johon sekoitetaan puoli purkkia maitorahkaa ja 1 tl vaniljasokeria. Kakun voi koristella mielensä mukaan, esimerkiksi pähkinät ja piparimuru toimivat talvella :)

lauantai 26. marraskuuta 2016

Kädet ilmaan ja sieniherkkuja osterivinokkaista

Syksy nopeuttaa kaikkea niin, että mahasta nippaa. Visualisoin vuodenajat usein kehänä, jonka laidalla kesästä jatkuva syksy on kuin vuoristoradan pudotus tasaisempaan talveen. Opintojeni loppuvaiheen suunnittelun, työelämään tähyilemisen ja isojenkin päätösten vuoksi erityisesti tämä syksy on ollut sitä: se kohta, jossa vauhti samalla kutkuttaa ja hirvittää, rata vilisee silmissä ja sydän on välillä nyrjähtää jännityksestä. Mutta samalla tekee mieli nostaa kädet ilmaan ja nauttia menosta, sillä sille antautumalla asiat myös etenevät vauhdilla ja loksahtelevat myös aina lopulta kohdilleen.

Tämän salamyhkäisen fiilistelyn myötä halusin kertoa, että vaikka en ole ehtinyt päivittää blogia, on tässä kokkailtukin. Muun muassa sienistä on syntynyt hyviä juttuja. Helsieneltä pyydettiin kaverini välityksellä vapaaehtoisapuja osterivinokasreseptien kehittämiseen. Lähdin oitis mukaan, sillä sienien kaupunkiviljely ja ekologinen kiertotalous ovat mielestäni tukemisen arvoisia juttuja. Tämä on siis yhteistyöpostaus, sillä sain kokkailuissa käyttämäni osterivinokkaat Helsieneltä. Helsienestä ja Helsingin Hernesaareen joukkorahoituksella rakennetusta sienifarmista voi lukea lisää täältä. 

Kokkasin osterivinokkaasta ensi kertaa ja tykästyin sen mietoon mutta hienoon makuun. Osterivinokas on parhaimmillaan paistettuna ja sen umamimaista vivahdetta voi ruokalajista riippuen vahvistaa esimerkiksi soija- tai hoisin-kastikkeella. Itse pyöräytin osterivinokkaista riisipaperirullia ja galette-tyylistä sienipiirakkaa. Siitä vain testailemaan, raaka-aineiksi sopivat osterivinokkaan lisäksi monet muutkin sienet!


Riisipaperirullat (10+ rullaa)
Valmista maapähkinävoidippi: kippaa kaikki ainekset monitoimikoneeseen ja aja leikkuriterällä tasaiseksi massaksi. Ohenna koostumus vedellä kastikemaiseksi ja laita jääkaappiin maustumaan. 

Tee valmistelut niitä vaativille täytteille: Paahda maapähkinät ja seesaminsiemenet tai käytä valmiiksi paahdettuja. Valmista lasinuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Leikkaa omena, kaali ja yksi chilipaprika ohuiksi suikaleiksi. Pyörittele omenasuikaleet limenmehussa, jotta ne eivät tummu.

Hienonna valkosipulinkynnet ja toinen chilipaprika, kuullota hetki öljyssä lämpimällä pannulla. Revi huuhdellut osterivinokkaat suikaleiksi sipulin- ja chilinpalasten joukkoon, mausta soijakastikkeella ja paista muutaman minuutin ajan.

Täytä riisipaperirullat: Upota riisipaperi kuumaan veteen noin 10 sekunnin ajaksi. Valuta hieman ja aseta lautaselle. Kerää pieni määrä täytteitä riisipaperin alaosaan, kostuta sormesi vedellä ja käännä pohja sekä reunat täytteiden päälle. Rullaa napakaksi rullaksi.





Tarjoa rullat saman tien maapähkinädipin kera!

---------------------------------------------


Galette (n. 6–8:lle)
Sekoita jauhot, seesaminsiemenet, leivinjauhe, suola ja timjami keskenään. Kuutioit kylmä voi ja nypi se muihin aineksiin murumaiseksi seokseksi. Pyörittele myös parmesanraaste seokseen. Sekoita smetana, vesi sekä sitruunanmehu ja -kuori nesteeksi, jonka leivot tasaisesti mutta ripeästi taikinan joukkoon. Leivo taikina palloksi, litistä sitä hieman levymäiseksi ja laita kelmuun käärittynä jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.

Lämmitä öljy pannulla ja lisää nokare voita. Kuullota pieneksi pilkotut kelta- ja valkosipulit pehmeiksi voi-öljyseoksessa. Sekoita fariinisokeri sipuleiden joukkoon ja paista muutama minuutti. Sekoita soijakastike sieni-sipuliseokseen ja laske lämpöä. Lisää lopuksi mustapippuri, yrtit ja parmesanraaste ja sekoita. Ota pannu sivuun galeten täyttämistä odottamaan.

Ota taikina jääkaapista ja kauli siitä halkaisijaltaan noin 25–30 cm:n ympyrä. Taikinan tulisi olla paksuudeltaan noin 0,5 cm. Nosta taikina kaulimen ympärille kääräistynä uunipellille. Levitä täyte keskelle taikinalevyä, jätä etäisyyttä reunoihin niiden kääntämistä varten. Ripottele täytteen päälle parmesanraastetta. Kääntele reunat täytteen päälle ja voitele ne vedellä tai kananmunalla.

Paista galettea 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 min, mutta pidä sitä silmällä koko paiston ajan. Jos reunat ruskistuvat liikaa, peitä piiras foliolla. Tarjoa reunoiltaan kullanruskea piirakka lämpimänä raikkaan lisukesalaatin kera.

lauantai 29. lokakuuta 2016

Pauliinan juhlakakku: Puolukkamoussea ja rommikinuskia

Huhhuh! Viimeisinä viikkoina allekirjoittanutta on viety kuin jollaa avomerellä. Tukka putkella viipottamisen tuloksena on kuitenkin syntynyt kivoja ja jännittäviä juttuja, yhtenä niistä ystäväni Pauliinan valmistujaisjuhlat viikko takaperin. Näitä vegaanisia juhlia varten testailin jo kesällä parit kakkukandidaatit (suklaa ja mango). Sittemmin kehittelin vielä syksyisen puolukkamoussekakun, jonka päivänsankari valitsi parhaimmaksi. Olin vahvasti samaa mieltä, ja juhlissa tarjoiltiinkin kauniin kanervaista kakkua.


Tämä vegegeelillä ja hyytelösokerilla hyydytettävä kakku oli nappivalinta makunsa puolesta: moussen kermaisuus ja makeus veivät makeannälän siinä missä muutkin kakut, mutta syksyisen puolukan pieni karvaus loi arvokkaan juhlatunnelman. Lälly perusmansikka tähän ei olisi pystynyt – nyt haettiin veret seisauttavaa kuningatarta, ei ylimakeaa prinsessaa. Kirpeyden vastapariksi palalle valutettiin lusikallinen kinuskia, jossa oli sopiva naukku tummaa rommia.

Se (itselleni aika suuri) miinus oli rakenne. Kakut pysyivät kyllä kasassa ja niistä sai leikattua paloja, mutta ennemmin lusikoitavia kuin juustokakkumaisen haarukoitavia. Lopputulos oli liian löysä, hyvin moussemainen niin kuin muissa blogeissa varoiteltiinkin. Liivatetta korvaava kasviperäinen Vegegel ei joko ollut oikea valinta kakkuun, jossa kaikkia aineksia ei kuumenneta yhdessä sen kanssa, tai sitten käytin sitä liian pienen määrän suhteessa marjojen ja nesteen tilavuuteen. Kakut hyytyivät jääkaapissa kaksi yötä, joten liian lyhyestä hyytymisajasta tuskin lienee ollut kyse. Kummallisinta oli, että viikkoa ennen juhlia tekemäni testikakku onnistui melkein paremmin kuin juhlapäiväksi valmistetut, vaikka pidin reseptin samana.


Rakenteen epätäydellisyydestä huolimatta kakut maistuivat juhlavieraille ja päivänsankari oli tyytyväinen. Pienen pettymyksen jälkeen ymmärsin sen itsekin: mielummin hyvää kuin rakenteeltaan täydellistä! Pieni kotikutoisuus tuskin haittasi ketään – halusimmehan Pauliinan kanssa toteuttaa juhlat ihan itse. Siinä onnistuimme mielestäni hienosti, ahkerien apureiden avulla.

Resepti vaatii vielä hieman kehittelyä, mutta julkaisen sen täällä nyt kuitenkin. Ns. "kotioloihin" tai sunnuntaijälkkäriksi kakku soveltuu vallan mainiosti jo näinkin. Ehkä ensi kerralla kokeilen vielä leväpohjaista agar-agaria tai kookosöljyä vegekakun hyydyttäjinä napakamman rakenteen saavuttaakseni..


Vegaaninen puolukkahyydykekakku
pohja:
220 g Digestive-keksejä (esim. LU tai Pirkka)
75 g vegaanista margariinia (esim. tumm.sininen Keiju)

täyte:
soijavispiä 2 dl
soijarahkaa 400 g (Alpro Go On) (jos käytät soijajogurttia, se kannattaa valuttaa)
soijatuorejuustoa 225 g (Tofutti)
1/2 sitruunan mehu ja kuori
1 vaniljatangon siemenet
1 dl sokeria

400 g puolukoita (pakaste)
1/2 dl vettä
4 pss vegegeeliä (1 pakkaus)
150 g hyytelö-marmeladisokeria




kinuski:
2 dl soija- tai kauravispiä
2 dl fariinisokeria
2 tl tummaa rommia

Ota puolukat huoneenlämpöön sulamaan.

Valmista pohja: Murskaa keksit ja sekoita sula margariini niiden joukkoon. Painele leivinpaperilla pohjustetun irtopohjavuoan pohjalle.

Notkista ja sekoita isossa kulhossa soijarahka ja -tuorejuusto. Sekoita joukkoon myös vaniljatangon kaavitut siemenet, sitruunan puristettu mehu ja -kuori sekä sokeri. Vatkaa soijakerma napakaksi vaahdoksi ja yhdistä käännellen soijatuorejuustomassaan. Laita seos hetkeksi jääkaappiin odottamaan.

Kaada puolukat ja 1/2 dl vettä korkeareunaiseen astiaan ja soseuta sauvasekoittimella. Sekoita vegegel-jauhe (4 pss) 150 grammaan marmeladi-hyytelösokeria – sokeriin sekoittaminen vähentää paakkuuntumiriskiä. Kaada kattilaan puolukkasose sekä sokeri-vegegel -seos ja kuumenna hitaasti kiehuvaksi. Sekoittele vähän väliä, jotta vegegel ei paakkuunu. Anna seoksen kiehahtaa ja ota levyltä.  Älä aikaile, vaan kaada kuuma puolukkaseos vähän kerrallaan soijatuorejuustoseokseen koko ajan kevyesti vatkaten. Vatkaa, kunnes seokset ovat yhdistyneet ja väri on yhtenäinen, ja kaada massa irtopohjavuokaan keksipohjan päälle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään yön yli, mielellään vuorokauden. 

Voit tarjota kinuskin kakun kanssa joko kylmänä tai lämpimänä. Valmista se näin: Kuumenna ainekset pienessä kasarissa hitaasti kiehuviksi ja anna kiehua noin 5-10 min koko ajan sekoitellen. Rommin määrää voi säätää mielensä mukaan. Purkita jääkaappiin tai tarjoa juoksevampana ja lämpöisenä heti.