perjantai 28. heinäkuuta 2017

TamPan kisasmoothie

Smoothiesta olette varmaankin kuulleet, mutta entä Tammelan Pameloista? Tietysti olette, mutta kerrataan vielä.
© Tammelan Pamelat
Tammelan Pamelat, lyhyesti TamPa, on joka kesä Delfin-koripalloturnauksen naisten fun-sarjassa pelaava joukkue ja ajoittain Tampereen yöelämässä näkyvä ja kuuluva ilmiö. Monet nykyisistä Pameloista ponnistavat Tampereen Pyrinnön seuratoiminnasta, Pyynikin pururadoilta ja Tammelan koulun peliparketeilta, ja osa on voittanut ja hävinnyt pelejä yhdessä jo vuosituhanteen vaihteen ajoilta lähtien. Matkan varrella joukkue on kuitenkin karttunut toinen toistaan häikäisevämmillä pelaajilla, ja vuonna 2012 Tammelan Pameloina päivänvalon nähnyt kokoonpano on nykyisin yhdistelmä raakaa voimaa, kadehdittavaa taitoa ja häkellyttävää taktiikkaa.


Pamela näkyy ja kuuluu. Heinäkuun viimeisinä päivinä Pamela huutaa Delfin Basketin pelikentillä punavalkoisissaan ja illan tullen Tampereen öisillä kaduilla leopardikuvioisessa vyölaukussaan. Jotta ääntä riittää kolmipäiväisen turnauksen loppuun asti, eväillä on väliä.

Kuten TamPa-organisaation johto on tiedottanut, aiemmin ruoan kanssa hutiloineet Pamelat ovat tänä vuonna käyneet läpi intensiivisen tankkaus- ja ravintovalmennusjakson. Uskomme, että etumatka muihin nähden on jo saavutettu, joten jaamme huippusalaisen reseptin Pameloiden ravintopitoiseen tehojuomaan, smoothieen.

Smoothie on suhteellisen helppo ja kivuton huiviin huitaistava niin välipalana pelien välissä kuin vaikka kaurahiutaleiden kera peliin valmistavalla aamiaisella. Yöllä väsyksiin reivatut reidet jaksavat sen avulla pumpata vielä aamupelissäkin ja joidenkin Pameloiden toisinaan valittama tukkakipu on sekin tällä helpottanut.


TamPan kisasmoothie (2-3 annosta)
- 1 iso banaani
- 2 dl mansikoita
- 1 dl (jäisiä) herukoita
- kourallinen pinaattia
- 2 dl maustamatonta jogurttia/kasvijogurttia
- 1 dl piimää tai täysmehua
- (ripaus sokeria tai loraus hunajaa, jos liian kirpsakkaa)

Soseuta ainekset blenderissä tai sauvasekoittimella korkeassa lasiastiassa ja nauti!

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Skuuppi & Kommentti: "Hedelmien liikasyönti on yleinen ongelma" – vai onko?

Viva la viikonloppu elää parhaillaan pientä kehitysvaihetta: aion yhdistää leivontaan ja kokkailuun myös hieman terveystieteellisempää näkökulmaa ja pohtia lempiaihettani – ravitsemuksen näkyvyyttä mediassa ja terveysuutisissa – myös täällä blogin puolella.

Yhdistelmä leivonta–tiede on ehkä hiukan omituinen, mutta niin olen minäkin! Aloitan siis satunnaisesti ilmestyvän, ensimmäisen tiedeviestintäaiheisen juttusarjani, jonka nimeksi annan Skuuppi & Kommentti. Se sisältäköön terveys- ja ruoka-aiheisten mediatekstien bongailua, analysointia ja kommentointia rakentavassa hengessä. Analysointia teen oman tietotaitoni rajoissa ravitsemustieteen opiskelijana ja viestinnän harjoittelijana ja pyrin lähinnä mediakriittisyyden ja ajatusten herättelyyn. Olisi myös hienoa, jos tekstejäni lukiessasi kerrot myös omat ajatuksesi, niin näkövinkkelini voi laajentua asioilla, jota en ole tullut ajatelleeksi :)

Let's mennään!
--------
Ensimmäinen Skuuppi & Kommentti koskee taannoin julkaistua ja tätä analyysiä varten jemmaamaani terveysuutista. Kyseessä on Voice.fi-sivustolla 20.7. julkaistu terveys ja hyvinvointi -kategorian juttu hedelmien liikasyönnistä.

Huomionarvoista ja tyypillistä siinä oli, kuinka nopeasta uutisvirrasta elävien sivustojen terveysuutiset usein ainakin näin lukijan silmin käyvät läpi samankaltaista kaavaa noudattavan, hätäisen kehityskaaren: referoidaan ulkomaisella sivustolla julkaistu terveysuutinen (toisinaan vain suomennetaan), julkaistaan se nopeasti hätkähdyttävällä otsikolla klikkien toivossa, ja ei aina mutta toisinaan muokataan myöhemmin maltillisemmaksi ja vähemmän mutkia oikovaksi toimittajan saaman palautteen vuoksi tai muusta syystä.

Nyt kyseessä oli tämä pidempi kehityskaari, jossa ensimmäinen otsikko ja sisältö eivät menneet ihan nappiin, ja uutista muokattiin jälkikäteen. On toki sinänsä positiivista, että virheet korjataan, mutta ongelmallista on mielestäni kulttuuri, että mitä vain höpöhöpöä voi julkaista ja myöhemmin oikaista, jos tarvitsee. Oikaistu versio ei nimittäin välttämättä tavoita ihmisiä, jotka ovat lukeneet vain alkuperäisen otsikon tai jutun. Näin väärä tieto jää elämään. Syitä ilmiöön on monia toimittajien aikapaineista lähtien, mutta se on oma keskustelunsa.

Mikä uutisessa oli vikana, ennen kuin sitä muokattiin?

Kyseinen uutinen julkaistiin alunperin otsikolla Hedelmien liikasyönti on yleinen ongelma – katso, kuinka paljon hedelmiä saisi syödä päivässä. Alla kuvakaappaukset alkuperäisestä jutusta ja asiat, jotka herättivät huomioni.

Kuvakaappaukset: Voice.fi 21.7.2017
1. Otsikko
Ei pidä paikkaansa, että hedelmien liikasyönti olisi yleinen ongelma. 

Suomalaisten ravitsemussuositusten mukaan aikuisen tulisi syödä päivittäin vähintään puoli kiloa kasviksia, ja tästä noin puolet eli 250 g tulisi olla hedelmiä ja marjoja. Suomalaisten ruoankäyttöä kartoittavan viimeisimmän Finravinto-tutkimuksen (2012) mukaan hedelmien ja marjojen saanti oli aineiston työikäisillä miehillä keskimäärin 110 g ja työikäisillä naisilla 158 g päivässä, kun tarkastellaan yksiomaan tuoreita hedelmiä ja marjoja. Sokeroimattomina suosituksen kannalta relevantit hedelmäsäilykkeet ja -salaatit mukaan luettuinakaan luvut eivät tuosta juuri pomppaa, 116 ja 167 g päivässä.
Kuvakaappaus: Finravinto 2012 
Viiden vuoden välein toistettavan tutkimuksen uusimpia tuloksia saadaan vielä odottaa, mutta ainakaan vielä ei voida sanoa, että hedelmien ylensyönti olisi suomalaisille keskimäärin ongelma. Siinä missä uutisen kärki alunperin oli "pidä huoli, ettet syö päivän aikana liikaa hedelmiä", todellisuudessa tarvittaisiin kannustusta ainakin väestötasolla. Toki smoothieita lasikaupalla juovalle (todennäköisesti melko pienelle) väestönosalle hedelmistä saatava sokeri- ja energiamäärä saattaa muodostua ongelmaksikin, mutta huomattavasti useammalle se on pikemminkin liian vähäinen kuin liian suuri hedelmien saanti.

2. "Asiantuntijat vinkkaavat"
Ketkä asiantuntijat? Voicen alkuperäisessä jutussa ei nimetty yhtäkään. Lukija saa itse kaivaa tämän tiedon alkuperäislähteestä eli Pop Sugar -sivustolta. Siellä asiantuntijoiksi selviää US Department of Agriculture, eli Yhdysvalloissa muun muassa ravitsemussuosituksia laativa viranomaistaho. Veisikö tämän mainitseminen liikaa sivutilaa suomenkielisessä jutussa?

3. Rasvamaksaväite, fruktoosilla pelottelu
Voicen alkuperäisessa jutussa sanottiin, että "hedelmissä on runsaasti fruktoosia, joka yhdistetään moniin sairauksiin, kuten rasvamaksaan". Aihe on monimutkainen, mutta näin ei missään nimessä voida nykynäytön perusteella hedelmistä väittää.

Lyhyesti: Hedelmissä on fruktoosia, glukoosia ja niiden yhdistelmää sakkaroosia. Fruktoosin aineenvaihdunta eroaa glukoosin aineenvaihdunnasta, ja lisätyn fruktoosin, jota on esimerkiksi virvoitusjuomien ja makeisten fruktoosia ja glukoosia sisältävissä siirapeissa, on hyvin suurissa määrin* nautittuna huomattu olevan yhteydessä esimerkiksi sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöihin ja muun muassa maksan rasvoittumiseen (ks. esim Ludwigin fruktoositutkimuksen historiaa referoiva viewpoint).

Koska kokeissa on tästä syystä pääsääntöisesti saatu myös ylimäärin energiaa, tuloksia ei useinkaan ole voitu yksilöidä vain fruktoosin piikkiin (ks. esim Macdonaldin katsaus). Lisättykin fruktoosi siis nykynäytön perusteella mahtuu ruokavalioon, jossa kaikkea syödään kohtuudella ja energiansaannin rajoissa.

Jutun hurja väite ei siis varsinkaan ulotu hedelmiin, joita ei näissä kokeissa ole käytetty, joita harva pystyisi syömään negatiivisiin vaikutuksiin tarvittavia määriä ja joissa sokerien imeytymiseen ja vasteeseen kehossa vaikuttavat niiden sisältämä kuitu, antioksidantit ja vielä laajalti tuntemattomat fytokemikaalit. Näin ei myöskään väitetä alkuperäisessä Pop Sugarin jutussa, joten – why go there? :D

*Määriä, jotka ovat 1,5-kertaisia tai suurempia verrattuna kulutukseen, jonka alle 95% vertailluista ihmisistä jää -> kyseessä äärimmäiset 'Cola-Jonnet' x 1,5 ..

Aiheeseen liittyvää tutkimusnäyttöä on Suomessa referoinut mm. ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen.

4. Alkuperäislähde referoitu alunperinkin väärin
Jutun lähteenä käytetyllä Pop Sugar -sivustolla näkökulma on kannustava. Jutun kärki on "hedelmiä pitäisi syödä vähintään näin ja näin paljon, näin pääset tavoitteeseen" ja siinä on esitelty, kuinka erottaa yhden hedelmäannoksen silmämääräisesti ja kuinka on täysin mahdollista kerätä niitä päivän aikana tarpeeksi.

Kuvakaappaus: popsugar.com 27.7.2017
Voicen alkuperäisessä jutussa nämä suositellut vähimmäismäärät olivat kääntyneet maksimeiksi, ja jutussa luetellaan, montako mansikkaa tai viinirypälettä voit syödä (ettei vaan tulisi rasvamaksa).

Entä millaiseksi juttu sitten muutettiin?
No, maltillisemmaksi, vaikka vieläkin siinä riittäisi analysoitavaa. Otsikko muuttui muotoon "Napsitko liikaa banaaneja ja omenoita? Katso, kuinka paljon hedelmiä saisi syödä päivässä". Siinä ei sentään väitetä, että väestö yleisesti popsisi liikaa hedelmiä – ehkä sinä vain. Ja vaikka ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Antti Heikkilä on otettu mukaan rummuttamaan sisäelinten rasvoittumisen pelkoa, sekaan on kuitenkin sisällytetty sitaatteja myös ravitsemuksen saralla koulutetuilta asiantuntijoilta. Lopussa oli myös muistettu mainita, että on niissä hedelmistä "myös hyötyä" – not all bad ;)

Kuvakaappaus: voice.fi 26.7.2017
Hedelmien suhteen ei siis tarvitse tuijottaa, syötkö jonain päivänä 32 vai 33 viinirypälettä, kun syöt kaikkea kohtuudella. Vanha virsi, tiedän, mutta pitää paikkansa. Lisäksi hedelmät ovat parhaimmillaan kokonaisina, sillä pureskeleminen muun muassa aktivoi aivojen ja ruoansulatuselimistön välistä yhteyttä ja edesauttaa kylläisyyden tunteen syntymistä. Smoothie taas hulautetaan alas sen enempää aktivoimatta. Mutta smoothieitakaan ei tarvitse kohtuuden rajoissa välttää, nekin ovat ok tapa lisätä hedelmien ja vihannesten määrää ruokavaliossa.

Lähteet:
-Uutinen Voice.fi 20.7.2017. Napsitko liikaa banaaneja ja omenoita? Katso, kuinka paljon hedelmiä saisi syödä päivässä. Saatavissa: https://www.voice.fi/terveys-ja-hyvinvointi/a-147620
-Terveyttä ruoasta – suomalaiset ravitsemussuositukset 2014. Valtion ravitsemusneuvottelukunta, 4. korjattu painos (pdf). Saatavissa: https://www.evira.fi/elintarvikkeet/terveytta-edistava-ruokavalio/ravitsemussuositukset/aikuiset/ 
-Finravinto 2012 -tutkimus. THL raportti 2013_016. Saatavissa: https://www.julkari.fi/handle/10024/110839
-Ludwig D. Examining the health effects of fructose. JAMA 2013 310:33-4. Saatavissa: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23732692
-Macdonald I. A review of recent evidence relating to sugars, insulin resistance and diabetes. Eur J Nutr 2016 55:17-23. Saatavissa: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/27882410

------------

Lupasin kommentoida rakentavassa hengessä, ja kaverini haastoi kirjoittamaan oman versioni, joten tässä amatöörin ehdotus siitä, millainen uutinen olisi voinut olla:

Syötkö tarpeeksi hedelmiä? Kurkkaa vinkit päivittäisen annoksen saavuttamiseen

Puoli kiloa päivässä -suositus on monelle tuttu ohjenuora kasvisten syöntiin. Mutta tiesitkö, että puolet tästä määrästä olisi hyvä olla hedelmiä ja marjoja? Entä kuinka paljon suomalaiset syövät niitä?

Hedelmillä on valtavan paljon terveysvaikutuksia, sillä niistä saa muun muassa vitamiineja ja kuituja. Hedelmiä kannattaakin siis ehdottomasti nauttia osana monipuolista ruokavaliota. 

Runsaasti kasviksia ja hedelmiä sisältävän ruokavalion on lukuisissa väestötutkimuksissa todettu pienentävän riskiä sairastua sekä sydän- ja verisuonitauteihin että syöpiin. Kasvisruuassa on monia tekijöitä, joiden vaikutukset joko yksinään tai yhdistelminä voivat olla terveydelle edullisia, summaa Terveyskirjasto.fi-sivusto.

Kuinka paljon hedelmiä pitäisi syödä?

Suomalaisten ravitsemussuositusten mukaan hedelmiä ja marjoja olisi hyvä syödä päivittäin puolet kasvisten kokonaismäärästä, eli vähintään noin 250 grammaa. Laillistettu ravitsemusterapeutti Hanna Partanen avasi taannoin MTV3:n Studio55:lle sopivia annoskokoja hedelmien päivittäiseen nauttimiseen. Partanen muistutti myös kohtuudesta. 

"2-3 hedelmää päivässä on sopiva määrä mutta esimerkiksi pieniä kotimaisia omenoita tai pieniä mandariineja voi syödä hieman enemmänkin päivän mittaan", Partanen kertoi.

"Yhdessä avokadossa on saman verran energiaa kuin suklaapatukassa, joten niitä ei kannata useampaa päivässä syödä. Viinirypäleissäkin monella unohtuu kohtuus, kun tulee naposteltua koko 500 gramman rasia kerralla eli vastaa siis määrältään viittä hedelmää", jutussa myös kerrottiin.

Kohtuus kannattaa siis muistaa hedelmissäkin, sillä kuten kaikkea ruokaa myös hedelmiä syömällä ja esimerkiksi ylenmäärin smoothieita juomalla voi saada liikaa energiaa.

Kuinka paljon suomalaiset syövät hedelmiä?

Finravinto 2012 -tutkimuksen mukaan hedelmien ja marjojen saanti tuoreista hedelmistä ja marjoista, hedelmäsäilykkeistä sekä -salaateista on työikäisillä miehillä keskimäärin noin 120 g ja naisilla noin 170 g päivässä. Petraamisen varaa siis vielä keskimäärin on, eikä hedelmiä keskimäärin ainakaan syödä liikaa. 

Laillistettu ravitsemusterapeutti Leena Putkonen kertoi hiljattain Kauneus & Terveys -lehdelle, että hedelmiä on itseasiassa vaikea syödä liikaa. 

- Vaikka hedelmissä on luontaisesti sokeria, se ei lisää insuliinin eritystä tai nosta verensokeria niin paljon kuin laskennallisesti voisi olettaa. Tämä johtuu siitä, että hedelmissä on kuitua, antioksidantteja ja muita yhdisteitä, jotka hidastavat sokerin imeytymistä, Putkonen kertoi lehdelle.

Miltä näyttää yksi hedelmäannos?
Pop Sugar -sivuston mukaan hedelmiä ja marjoja on helppo nauttia päivittäin suositeltu määrä, ja kun opettelee hahmottamaan yhden hedelmäannoksen silmämääräisesti, mittaa tai vaakaakaan ei tarvita.

Kerää siis 2–3 annosta näistä päivittäin:

1 pieni omena = 1 annos. Kuva: POPSUGAR Photography / Grace Hitchcock
1 banaani = 1 annos. Kuva: POPSUGAR Photography / Grace Hitchcock
1 suuri appelsiini = 1 annos. Kuva: POPSUGAR Photography / Grace Hitchcock

Kupillinen pensasmustikoita = 1 annos. Kuva: POPSUGAR Photography / Grace Hitchcock

1 keskikokoinen greippi = 1 annos. Kuva: POPSUGAR Photography / Grace Hitchcock

Kourallinen viinirypäleitä = 1 annos. Kuva: POPSUGAR Photography / Grace Hitchcock

----------

Voidaan tietysti kysyä, kuinka moni tuon olisi lukenut. Voicen saldo on 5609 kertaa..

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Duopannacotta kahdella tapaa


Naistenviikolla sataa! Vanhan kansan useimmiten paikkansa pitävä ennustus on jälleen toteutunut suurimmassa osassa maata. Nimipäiväänsä viettävät sadattuhannet naiset, ja heidän kunniakseen halusin jakaa kanssanne reseptin kahteen helppoon mutta älyttömän herkulliseen duopannacottaan. Nämä jälkkärit vaativat jonkin verran hyytymisaikaa mutta vain vähän työtä, ja ovat näyttävä ja  kesäisen raikas tapa yllättää nimipäiväänsä viettävä rakkaasi, äitisi, siskosi tai ystäväsi :)
Kuvakaappaus: foreca.fi
Nyt siis mars kauppaan! Pannacottaan tarvitset kermaa, maitoa, sokeria ja liivatetta. Suklaiseen pohjaversioon lisätään tummaa suklaata ja hitunen kardemummaa, minttupannacottaan uutetaan makua tuoreesta mintusta ja basilikapannacotassa kielen vie mansikan ja basilikan raikas yhdistelmä.

Vinkki erityisille!
Reseptit ovat sellaisenaan gluteenittomia (suklaa yleensä sopii keliaakikoille, vaikka saattaa sisältää pieniä gluteenijämiä) ja kananmunattomia, ja niistä on helppo muokata omat versionsa myös erityisruokavalioita noudattaville nimpparisankareille.

Maidoton: Vaihda maitotuotteet soijapohjaisiin, esimerkiksi kuohukerma vispautuvaan soijakermaan ja makeaan soijamaitoon. Voit vastaavasti vähentää lisättävän sokerin määrää. Varmista tuoteselosteesta suklaan maidottomuus.
Laktoositon:  Käytä laktoositonta kuohukermaa ja maitoa. Varmista tuoteselosteesta suklaan laktoosittomuus.
Vegaaninen: Vaihda maitotuotteet soijapohjaisiin ja liivate esimerkiksi Hyytelösokeri Multiin.
FODMAP-ruokavaliota noudattava: Tätä reseptiä ajatellen ongelmallisia voivat olla maitotuotteet (vaikka sietokyky vaihtelee), mutta useimmiten riittää, että ne ovat laktoosittomia.

Suklaa-basilikapannacotta mansikoilla (3-4 annosta)

Suklaakerros:
1 liivatelehti
2 dl kuohukermaa
0,5 dl täysmaitoa
1 tl kardemummaa
1 rkl sokeria
100 g tummaa (70–80%) suklaata
(1/2 rkl tummaa sokeritonta kaakaojauhetta)

Basilikakerros:
1,5 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
0,5 dl täysmaitoa
1 rkl sokeria
n. 1 dl basilikan tuoreita lehtiä

Päälle:
mansikkaa
basilikaa

Valmista suklaakerros edellisenä päivänä: Laita liivatelehti likoamaan kylmään veteen. Kuumenna ja sekoittele kermaa ja maitoa kasarissa yhdessä kardemumman kanssa. Kun seos höyryää, ota se levyltä ja siivilöi kardemummat halutessasi pois. Lisää sokeri ja paloiteltu suklaa, sekoita tasaiseksi. Purista liivatteesta ylimääräinen vesi ja sekoita kuumaan seokseen. Anna jäähtyä pari minuuttia ja annostele sopivan kokoisiin laseihin, hyydytä kelmulla peitettyinä yön yli.

Valmista aamulla basilikakerros: Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kaada maito pieneen astiaan ja hienonna basilikanlehdet tehosekoittimellasen joukossa hienoksi silpuksi. Kaada basilikamaito kasariin, lisää kerma ja kuumenna hitaasti. Kun seos höyryää, ota se levyltä ja anna jäähtyä tulikuumasta kuumaksi. Lisää ja sulata joukkoon sokeri. Purista liivatteesta ylimääräinen vesi ja sekoita seokseen. Anna jäähtyä sormenlämpöiseksi ja kaada varovasti hyytyneiden suklaapannacottien päälle. Hyydytä kelmulla peitettyinä vähintään 4-5 tuntia.

Koristele hyytyneet annokset siivutetulla mansikalla ja basilikalla.

Suklaa-minttupannacotta vadelmilla (3-4 annosta)

Suklaakerros:
1 liivatelehti
2 dl kuohukermaa
0,5 dl täysmaitoa
1 tl kardemummaa
1 rkl sokeria
100 g tummaa (70–80%) suklaata
(1/2 rkl tummaa sokeritonta kaakaojauhetta)

Minttukerros:
1,5 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
0,5 dl täysmaitoa
n. 1 dl mintun lehtiä (Käytin voimakasaromista puutarhaversiota, kaupan minttua saattaa tarvita enemmän. Maistele ja lisää tarvittaessa)
1 rkl sokeria
(1-2 tippaa vihreää elintarvikeväriä)

Päälle:
vadelmia
minttukarkkeja
mintun lehtiä

Valmista suklaakerros edellisenä päivänä: Laita liivatelehti likoamaan kylmään veteen. Kuumenna ja sekoittele kermaa ja maitoa kasarissa yhdessä kardemumman kanssa. Kun seos höyryää, ota se levyltä ja siivilöi kardemummat halutessasi pois. Lisää sokeri ja paloiteltu suklaa, sekoita tasaiseksi. Purista liivatteesta ylimääräinen vesi ja sekoita kuumaan seokseen. Anna jäähtyä pari minuuttia ja annostele sopivan kokoisiin laseihin, hyydytä kelmulla peitettyinä yön yli.

Valmista aamulla minttukerros: Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kaada maito ja kerma kasariin, revi ja hierrä joukkoon mintunlehdet ja kuumenna hitaasti. Kun seos höyryää, ota se levyltä ja siivilöi mintulehdet pois. Anna jäähtyä tulikuumasta kuumaksi, lisää sokeri ja halutessasi tippa tai kaksi elintarvikeväriä. Purista liivatteesta ylimääräinen vesi ja sekoita seokseen. Anna jäähtyä sormenlämpöiseksi ja kaada varovasti hyytyneiden suklaapannacottien päälle. Hyydytä kelmulla peitettyinä vähintään 4-5 tuntia.

Koristele hyytyneet annokset esimerkiksi vadelmilla, minttukarkeilla ja mintunlehdillä.


Aiotko sinä kokeilla basilika- tai minttupannacottaa – vai oletko jo kokeillut? :)

torstai 29. kesäkuuta 2017

Keskikesän mansikka-raparperibrita

Kuva: Jenni Julin.
Ahh - nyt se alkoi, kesäloma! Vasta näin illan tullen työadrenaliinit ovat hälventyneet ja ansaittu lasi viiniä on rauhoittanut ymmärtämään, että nyt tosiaan otetaan iisisti vaan. Kolme viikkoa vapaata, koska viimeksi?! Nyt on sopiva hetki katsoa vielä viikko taaksepäin juhannukseen, ja huomisesta lähtien vedetään sitten keuhkot täyteen uusia kesämuistoja.

Kesämuistot kieppuvat usein ruoan ympärillä - grillaat kavereiden kanssa, poksautat herneenpalkoja auki torilla, nuolet auringon sulattamaa jäätelöä kämmenselältä ja syöt mansikoita, kunnes maha tulee kipeäksi.

Jokunen mansikka säästyy myös kakun päälle, sen keskikesän kotoisan, jonka päälle ei tehdä kiillettä ja jonka reunoja ei pursoteta. Paistetaan ja kasataan vaan. Britakakku on juuri sellainen: sopiva yhdistelmä perinteistä kakkupohjaa, makeaa marenkia, raikasta rahkatäytettä ja kesän parasta marjaa.

Kuva: Jenni Julin.
Mansikka-raparperibritakakku
Pohja:
125 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
3 keltuaista 
1,5 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 dl maitoa

Marenki:
3 valkuaista
1,25-1,5 dl sokeria
(1 tl perunajauhoa tai maissitärkkelystä)
(1 tl sitruunanmehua)

Täyte:
2 dl kuohukermaa
1 vaniljatangon siemenet 
1/2 sitruunan raastettu kuori
1 tl vaniljasokeria
250 g rahkaa
1-1,5 dl raparperisosetta (noin. 1/4 litraa raparperikuutioita, 0,5 dl sokeria, 0,25 dl vettä. Keitä sosemaiseksi ja jäähdytä, tästä tulee hieman ylimääräistä). 
(Tarvittaessa lisää sokeria)
Mansikoita
Minttua, sitruunamelissaa tai syötäviä kukkia

Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri kuohkeaksi mössöksi (miksi aina sanotaan vaahdoksi? Ei niistä kyllä vaahtoa saa millään.) Vatkaa keltuaiset joukkoon yksi kerrallaan. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää vuorotellen maidon kanssa taikinaan. Levitä taikina voidellulla leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle. Voit helpottaa jämäkän taikinan levittämistä kostuttamalla käyttämäsi lastan tai sormesi.

Valmista marenki: Vatkaa valkuaiset jo hieman huippuja muodostavaksi vaahdoksi. Sekoita perunajauho sokeriin, ja vatkaa seos vähitellen valkuaisvaahtoon. Vatkailun loppupuolella lisää sitruunamehu. Perunajauho ja sitruunamehu parantavat marengin pysyvyyttä ja volyymiä, mutta hyvää tulee ilman niitäkin. Valmis marenki muodostaa huippuja eikä tipu kulhosta, vaikka kääntäisit sen ylösalaisin. Levitä marenki pohjataikinan päälle ja paista 180 asteessa uunin keskitasolla noin 20-30 min tai kunnes pinta on kauniin ruskea. Jos pohja ei vaikuta kypsältä, kypsennä alatasolla vielä hetken foliolla peitettynä. 

Valmista täyte: Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi (ei kovaksi ja pöperömäiseksi asti). Notkista rahka, sekoita siihen raparperisose ja lisää kerma hiljaa vatkaten seoksen joukkoon. Raasta 1/2 sitruunan kuori ja irrota vaniljatangon siemenet, ja sekoita yhdessä vaniljasokerin kanssa täytteeseen. Leikkaa mansikat halutessasi siivuiksi tai pieniksi kuutioiksi.

Puolita jäähtynyt kakkupohja ja irrota puolikkaat varovasti leivinpaperista. Kokoa kakku esimerkiksi isoon uunivuokaan: Levitä täytettä, mansikoita ja minttua pohjapuolikkaan päälle, aseta toinen puolikas niiden päälle ja viimeistele lopuilla täytteillä.

Montako mansikkakakkua sinä olet jo tänä kesänä tehnyt – tuleeko tästä ensimmäinen? :)

torstai 22. kesäkuuta 2017

Testissä: Mirror glaze cake


Älä testaa mitään uutta silloin, kun on vieraita tulossa. Tätä neuvoa en noudata koskaan, jääräpäinen kun olen. Testailen lähes aina uusia juttuja silloinkin, kun pitäisi tai olisi kiva onnistua. Välillä touhu menee tyhmänrohkeaksi ja sokea itseluottamus potkaisee takaisin kuin haulikko: sovellat reseptiä liikaa, kakku ei hyydy, täyte juoksettuu tai pohja jymähtää vuokaan.

Mutta sitten on ne onnistumiset, jolloin hermot ja ärräpäät säästyvät, ja voi todeta kokeilun kannattaneen. Esimerkiksi juhliin leipomani ensimmäinen Mirror Glaze Cake eli peilipintainen kakku onnistui, ja jopa ihan nätisti! :) Noudatinkin [melko] kuuliaisesti ohjeita, mitä nyt sokerimäärissä vähän vähensin ja käytin raparperisosetta mangososeen sijasta.

Peilikirkkaaksi hyytyvä Mirror Glaze -kuorrutus syntyy valkosuklaan, liivatteen, sokerin, glukoosisiirapin ja kondensoidun maidon yhdistelmästä. Glukoosisiirappi saattaa ostoksena tuntua oudolta, mutta koska se esiintyy lähes jokaisessa Mirror Glaze -ohjeessa, hankin sitä itsekin kiltisti parin desin kokoisen putelin. Ehkä koostumuksen kannalta on tärkeää, että seoksessa on enemmän glukoosia kuin fruktoosia? Niin tai näin, riskejä ei nyt otettu.



Ja hieno tuli! Kurkkaa käyttämäni ohje täältä, ja lukaise myös vinkkilistani läpi:

  • Pääset vähemmällä, jos käytät kaupan valmista kakkupohjaa. Samaa jauho-kananmuna-sokerimössöä nekin ovat. Itse käytin kaksi valmispohjaa, enkä hyydytellyt täytettä niiden lisäämisen välillä. Ole annostelussa viisaampi kuin minä, jolla päällimmäinen pohja meinasi pilkistää täytteen alta: aseta vuoan pohjalle ensin kakkupohja, n. 1/3 täytettä, toinen kakkupohja ja lopuksi 2/3 täytettä.
  • Korvasin täytteessä mangososeen raparperisoseella: 1/2 litraa raparperikuutioita, 1 dl sokeria, 0,5 dl vettä -> ainekset sekaisin, keitä kunnes raparperit hajoavat ja rakenne on sosemainen, jäähdytä, käytä vain reseptissä tarvittava 4 dl.
  • Sitruunanmehun lisäksi lisämakua saa kuoresta: lisää 1 limen tai puolikkaan sitruunan kuoriraaste täytteeseen sekoittelun loppuvaiheilla. Lime sopii raparperin kanssa raikkaaseen kesäkakkuun.
  • Mirror Glaze -kuorrutteessa käytin geelivärin sijaan punaista nestemäistä elintarvikeväriä. Toimii!
  • Hentoisia kuvioita saa, kun värjäyksen tekee kuten tällä videolla: jaa värjäämistä vaille valmis kuorrute kahteen astiaan, tiputa toiseen väriä vain tippa tai kaksi ja toiseen taas sen verran, että väri on huomattavasti syvempi. Kaada vaaleampi kuorrute tummempaan, ja pyöräytä lusikkaa vain pari kertaa kuorrutteen läpi - ei kunnon sekoitusta. Kun kuorrute kaadetaan kakun päälle, epätasainen väri saa aikaan hienoja juovia sen pintaan. 

Meinaatko sinä leipoa juhannukseksi jotain uutta vai ottaa rennosti vaan? :)


perjantai 16. kesäkuuta 2017

Raparperi-mansikkapiirakka Omar-toscalla


Se on se jokakeväinen raparperirakkaus, joka taas vaivaa. Onneksi apu on ollut lähellä: raparperia on saatu niin työkavereilta kuin vanhempien naapureilta, ja pari nippua on kannettu kaupastakin. Ideoita raparperien hyödyntämiseksi on taas vaikka kuinka! Raparperitosca on niistä ensimmäinen - ja ehkä myös helpoin valmistaa :)

Toscapiirakka tai -kakku on makea klassikko, joka lienee kiertänyt suomalaisissa kahvipöydissä vähintään yhtä kauan kuin isoäitien pöytähopeat ja kakkuastiastot (nekin kuvassa). Runsas mantelikuorrutus tehdään yleensä suoraan pohjan päälle, mutta kesäversio syntyy sujauttamalla väliin runsaasti kirpeää raparperia ja raikasta mansikkaa.

Toscan sulattelin kaappiin jemmaamistani Omar-karkeista, mutta vähemmälläkin kääreiden kuorimisella ja roskamäärällä pääsee, jos toscan valmistaa perinteisesti kuten täällä. Namia tämä on joka tapauksessa!



Raparperi-mansikkapiirakka Omar-toscalla 
(pellillinen / 24 palaa)

Pohja:
150 g voita tai leivontamargariinia
4 isoa kananmunaa
3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4-5 dl vehnäjauhoja (paras maku ja väri: 3,5 dl vehnä-, 1 dl spelttivehnäj.)
2 tl leivinjauhetta
1 l raparperinpaloja
0,5 l mansikanpaloja  
(raparperi ja mansikka: hieman pienemmät tilavuudet sulatettuina ja valutettuina, jos käytät pakastettuja)

Tosca:
Pussillinen Omar-makeisia (220 g)
1-2 dl kermaa
100 g mantelilastuja

Sulata rasva ja jätä jäähtymään. Vaahdota sokerit ja kananmunat, lisää hennosti sekoittaen jäähtynyt rasva. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita mahdollisimman vähällä vatkaamisella muuhun taikinaan. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle ja ripottele raparperin- ja mansikanpalat tasaisesti päälle. Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla 15-20 min, kunnes pinta saa väriä.

Valmista kinuski piirakan paistuessa: Kuumenna kerma pienessä kasarissa ja sulata Omar-karkit kermaan. Ole kärsivällinen ja sekoittele koko ajan: ensin ei tapahdu mitään, sitten karkit klimppiytyvät palloksi ja lopulta sulavat kermaiseksi kinuskiksi. Kiehauta, ota levyltä ja sekoita mantelilastut sekaan. Ota piirakka uunista, levitä tosca pinnalle ja paista vielä 10-15 min uunin keskitasolla.

Painele piirakka hieman jäähtyneenä paloiksi terävällä veitsellä. Sitten vain tarjoilua varten päälle hentoinen tomusokerihuntu, tilkka vaniljakastiketta tai jäätelöä - namm! :)

torstai 8. kesäkuuta 2017

Puolukkajuustokakku paahdetulla valkosuklaalla

Kuva: @cathakock
Miten rikotaan pitkä hiljaisuus? No kakullahan se rikotaan, hyvällä kakulla.

Kiireen alle hautautunut leivontainto nosti taas hiljattain päätään, kun vihdoin sain riuhtaistua kevään kurssit ja lopputentin kertaheitolla tatamiin: yhtäkkiä sain käyttää illat muuhun kuin lukemiseen. Nyt jäljellä on enää The Gradu, mutta vielä sitä ennen edessä häämöttää  kesäloma uusilla kotikulmilla – ja monet leivontakokeilut uudessa kivassa keittiössä :)

Tämä leivontatauon katkaissut kakku oli Hyvää isolla H:lla, ja leivoin sitä niin töihin kuin yksiin illanistujaisiinkin. Vastaanotto oli molemmissa innostunut: makuyhdistelmä karvas-makea toimii monelle! Puolukka-valkosuklaajuustokakkuun on helppo upottaa viimeiset marjat pakastelokeron perukoilta, sillä valkosuklaan pariksi käyvät puolukoiden lisäksi niin herukat kuin mustikatkin. Kokeilupäällä kun olin, päätin vielä paahtaa valkosuklaaseen kinuskimaisen maun kuten tässä reseptissä, ja tuli niin hyvää, että heti iski into keksiä paahdetusta valkosuklaasta lisää herkkuja!

Kakku vaikuttaa isotöiseltä, mutta vaatii lopulta vain ainesten sekoittamista. Ja on taatusti kaiken vaivan väärti.

Tikkataulumalli onnistuu paremmin, kun täytteet
ovat yhtä juoksevia. Tästäkin tuli ihan hauska :)
Kuva: @jennijulin
Puolukkajuustokakku paahdetulla valkosuklaalla
Pohja:
200 g Digestive-keksejä 
50 g voita tai leivontamargariinia

Täytteet:
2 x 250 g mascarpone-juustoa
2 x 2 dl kuohukermaa
200 g valkoista leivontasuklaata
200 g puolukoita 
2-3 tl vaniljasokeria
5-6 liivatelehteä
1/2 sitruunan mehu


Valmista pohja: Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat tarvittaessa. Rouhi keksit ja sekoita sulatetun rasvan kanssa. Painele keksi-rasvaseos 20–24 -senttisen irtopohjavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin vetäytymään.

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Aseta liivatelehdet runsaaseen veteen likoamaan.

Valmistele puolukkatäyte: Ota muutama puolukka sivuun koristelua varten. Sulata loput marjat pienessä kattilassa ja lisää makusi mukainen määrä vaniljasokeria - pikkuisen ainakin kannattaa laittaa, sillä muuten täytteestä saattaa tulla "vetinen". Anna kiehahtaa, jäähdytä ja soseuta sauvasekoittimella. Notkista 250 g mascarponea kulhossa. Vatkaa kuohukerma toisessa kulhossa kevyeksi vaahdoksi ja yhdistä varovasti sekoitellen ja käännellen mascarponen kanssa. Kääntele seokseen lopuksi myös puolukkasose ja siirrä täyte jääkaappiin odottamaan.

Valmistele valkosuklaatäyte: Rouhi 200 grammaa valkosuklaata pieniksi palasiksi ja levittele uunipellille leivinpaperin päälle. Vinkki: Älä tee tätä lämpiävän uunin päällä - valmiiksi sulanut suklaa palaa palaa uunissa. Tämä todettiin kantapään kautta! Kun uuni on lämmennyt 175:een asteeseen, laita suklaapelti uunin keskitasolle. Paahda valkosuklaata 5 minuuttia tai kunnes se saa pintaansa hieman kinuskimaisen ruskeaa sävyä. Ole tarkkana: paahtaminen menee nopeasti yli, eikä tummaksi paahdettu valkosuklaa maistu enää hyvältä. Ota suklaa uunista ja siirrä halutessasi muutama pala sivuun koristelua varten. Kaada korkeareunaiseen kapeaan astiaan 2 dl kuohukermaa. Sekoita paahdetut valkosuklaapalat sauvasekoittimella kerman sekaan. Anna seoksen jäähtyä ja vaahdota vatkaimella hieman paksummaksi. Sekoita valkosuklaakerma mascarponen joukkoon ja laita täyte hetkeksi jääkaappiin.


Tikkataulukakkuun saa hauskat raidat. 
Purista pieneen kasariin puolikkaan sitruunan mehu, kuumenna kiehuvaksi, ota levyltä, puristele ja lisää liivatteet yksitellen kuumaan nesteeseen. Jäähdytä liivatenestettä pari minuuttia. Ota täytteet jääkaapista ja sekoita 1/2–2/3 liivatenesteestä puolukkatäytteen joukkoon ohuena nauhana kaataen ja sähkövatkaimen alimmalla nopeudella vatkaten. Sekoita samalla tavalla loput liivatenesteet valkosuklaatäytteen joukkoon niin, että se hieman notkistuu. 

Kakun voit koota mielesi mukaan: Jos annostelit liivatenestettä siten, että täytteet ovat suunnilleen yhtä juoksevia, voit tehdä "tikkataulukakun" kaatamalla pohjan päälle täytteitä vuorotellen sisäkkäin niin, että muodostuu sisäkkäisiä ympyröitä. Vaihtoehtoisesti voit tehdä kuten ylemmässä kuvassa, ja pudotella valkosuklaatäytettä puolukkatäytteen joukkoon "laikuiksi", joita voit yhdistellä vetämällä cocktailtikkua kuvioiden läpi.

Hyydytä kakkua jääkaapissa vähintään 4-6 tuntia, mielellään yön yli. Koristele sivuun ottamillasi puolukoilla ja valkosuklaan palasilla. Itse koristelin paahtamattomalla valkosuklaalla, kun sen enempää ajattelematta hulautin kaikki paahdetut kerman sekaan. Sitten vain kakku pöytään! :)