tiistai 10. tammikuuta 2017
Mehukas appelsiini-sitruunakakku
Tammikuu tuo tullessaan energiapiikin: ihmiset aloittavat uutta, raivaavat kodeistaan vanhaa, tulvivat joukoittain kuntosaleille ja remontoivat ruokavalioitaan. Alkuvuoden satokausihedelmä appelsiini onkin kuin tammikuun into ja vilske pakattuna pienoiskokoon: väriltään leiskuvan oranssi, maultaan virkistävän raikas ja C-vitamiini–hinta -suhteeltaan varmaankin parasta mitä kaupasta tällä hetkellä saa. Yksi keskikokoinen kuorittu appelsiini (190 g) pitää sisällään noin 97 mg C-vitamiinia, mistä aikuisen päivittäinen saantisuositus (75 mg) täyttyy jo tärähtäen. Kuituakin tulee varsin hyvät 4 grammaa kertaheitolla!
Vaikka appelsiinit ovat parhaimmillaan sellaisenaan, niitä voi ujuttaa leivonnaisiinkin. Paras tuntemani appelsiiniresepti on kulkeutunut äidilleni ystävien ja suvun kautta, ja kakku on jäänyt mieleeni raikkaana ja mehukkaana vaihtoehtona muille perinteisille kahvikakuille. Lisäsin reseptiin vielä hieman kardemummaa, inkivääriä sekä tuorejuustokuorrutetta, ja keittelin syntymäpäiviään taannoin viettäneelle ystävälleni kahvit kakun kera.
Ota kakku rohkeasti kokeiluun, sillä mehukkuuden ja raikkauden vuoksi tästä pitävät yleensä hekin, jotka eivät kuivakakuista yleensä välitä. Reseptistä tulee tarpeeksi taikinaa yhteen tavalliseen kuivakakkuvuokaan. Itse tein kaksi pienempää kakkua, toisen leipävuokaan ja kuvassa näkyvän minikakun pikkuiseen irtopohjavuokaan.
Mehukas appelsiini-sitruunakakku
Taikina:
200 g margariinia/voita
200 g sokeria
4 kananmunaa
200 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 tl kardemummaa
Liemi:
1 appelsiinin raastettu kuori ja mehu
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
n. peukalonpään kokoinen pala inkivääriä raastettuna
100–120 g sokeria
Kuorrutus:
25 g margariinia/voita
n. 90 g maustamatonta tuorejuustoa
3/4–1 dl tomusokeria
1 tl appelsiininkuorta
(pari tippaa appelsiininmehua)
Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri, lisää kananmunat yksitellen. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää vähitellen taikinaan. Kaavi taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kuivakakkuvuokaan, ja paista kakkua 190 asteessa noin tunti. Peitä kakku foliolla, jos se alkaa ruskistumaan liikaa.
Kumoa jäähtynyt kakku ritilälle ja pese vuoka. Sekoita liemen ainekset miedolla lämmöllä hellalla siten, että sokeri liukenee mehuun. Älä keitä. Laita kakku takaisin pestyyn vuokaan ja kaada liemi vähitellen ja tasaisesti kakun päälle. Pidä tarvittaessa taukoja nesteen imeytymiseksi ja sekoita lientä, jotta sokeri ei erotu nesteestä. Kääri vuoka kelmuun ja anna vetäytyä jääkaapissa muutamia tunteja, mielellään yön yli. Seuraavaksi käännä koko laitos toisinpäin korkeareunaisen lautasen päälle muutamaksi tunniksi, jotta imeytymätön neste laskeutuu kakun pohjakerroksiin.
Kakku on parhaimmillaan noin vuorokauden kuluttua nesteen lisäämisestä, jolloin sen voi kuorruttaa: sulata rasva, sekoita siihen muut ainekset ja valuta kakun päälle. Kuorrutteen juoksevuutta voi tarvittaessa säätää appelsiinimehulla ja tomusokerilla.
Lähteet:
-Kuorittu appelsiini, Fineli: https://fineli.fi/fineli/fi/elintarvikkeet/11045?q=appelsiini&foodType=ANY&portionUnit=G&portionSize=100&sortByColumn=name&sortOrder=asc&component=2331&
-Ruokamittoja: https://www.julkari.fi/handle/10024/103051
-Ravitsemussuositukset 2014, aikuiset: https://www.evira.fi/elintarvikkeet/terveytta-edistava-ruokavalio/ravitsemussuositukset/aikuiset/
maanantai 2. tammikuuta 2017
Luumua ja portviiniä talvikakussa

Kukkuu! Harrastelijaleipuri on herännyt talviuniltaan. Siinä missä loka- ja marraskuu oli yhtä juoksua, joulukuussa tasailtiin sykettä, paketoitiin syksyn kouluprojektit ja viimeisimpänä joululahjat. Sitten sai olla vain, villasukat makkaralla ja suklaata suupielissä. Pahoittelut siis blogihiljaisuudesta vuoden kuumimman leivontasesongin aikaan. Kiire sai kirjoittamisintoni hieman uuvahtamaan, ja halusin elvyttää sitä pienellä tauolla. Kokemus on opettanut, että harrastuksista rakkaimmat kannattaa laskea hetkeksi käsistään, jos niistä uhkaa tulla enemmän stressin aiheita kuin nautintoja.
Kun virtaa ja intoa taas riittää, ajattelin jakaa kanssanne luumuisen talvikakun reseptin. Itse leivoin tätä jouluksi, mutta tämän raikkaan luumukakun ympärille voi vallan mainiosti kattaa niin loppiais- kuin talviset synttärikahvitkin. Mainittakoon, että kakun maku on jälleen hieman huolitellumpi kuin sen ulkonäkö: piparkakkumauste ja portviinikostutus tekevät tummasta kakkupohjasta talvisen täyteläisen, mustaherukasta kiehautettu hillo maistuu sekä kakun välissä että kastikkeena ja valkean rahka-kermakuorrutteen päälle painetaan pekaanit kuin lumiukolle napit. Kakun varsinainen sydän on juustokakkumassaan pyöritelty luumuhillo – se kaupan perustavara, joka on vaan niin hyvää juustokakussa! Kakun idea onkin pukea perinteinen luumurahka sitruunalla piristettyyn juhla-asuun kakun täytteeksi.
Tämän päivityksen myötä toivotan kaikille hyvää ja onnellista vuotta 2017! Olkaa ahkeria, mutta muistakaa nauttia myös ulkoilusta, levosta ja hyvästä ruoasta. Jälkimmäisen ideoinnissa tulen mielelläni auttamaan jatkossakin, säännöllisen epäsäännöllisesti ;)
Kakkupohja:
5 (huoneenlämpöistä) kananmunaa
2 dl sokeria
1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoa
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 1/2 tl piparkakkumaustetta
Kostutukseen:
n. 2 dl portviiniä (Alkosta saa pieniä muutaman desin pulloja, mutta myös glögijuoma käy)
n. 1/2 dl vettä
Hilloke:
500 g mustaherukoita
165 g (1/2 pkt) hillo–marmeladisokeria
1–2 rkl vettä
Täyte:
200 g tuorejuustoa (esim. Philadelphia tai Mascarpone)
4 dl kuohukermaa
1 vaniljatangon siemenet
1 prk (300 g) luumumarmeladia
1/2 sitruunan kuori
2 rkl sitruunanmehua
1 rkl vettä
5 liivatelehteä
Kuorrute:
2 dl kuohukermaa
100 g maitorahkaa
1 tl vaniljasokeria
Koristeluun:
Pähkinöitä ja piparimurua
Mustaherukkahillo vaatii noin vuorokauden hyytyäkseen, valmista se jo edeltävänä päivänä: kuumenna ainekset kattilassa kiehuviksi ja keitä hiljalleen noin 10 min. Kuori vaahto lusikalla pois ja purkita puhtaaseen purkkiin. Säilytä jäähtynyt purkki viileässä.
Valmista myös kakkupohja hyvissä ajoin, jotta se ehtii jäähtyä ennen täyttämistä. Riko kananmunat korkeaan lasiin. Kaada toiseen lasiin sokeria ja toiseen kuivat ainekset siten, että tilavuudet vastaavat kananmunien tilavuutta. Laita kuivien ainesten lasiin ensiksi mausteet, leivinjauhe ja kaakaojauhe, täytä tilavuus vehnä- ja perunajauhoilla ja sekoita. Vaahdota kananmuna ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella ja sihtaa kuivat ainekset vaahtoon pienissä erissä. Kaada taikina leivinpaperilla pohjustettuun ja voideltuun irtopohjavuokaan (halk. 24 cm) ja paista pohjaa uunin alatasolla 175 asteessa noin 40 min. Kumoa ja jäähdytä.
Leikkaa jäähtynyt kakkupohja sahalaitaisella veitsellä varovasti kolmeen kerrokseen. Pidä veitsi koko ajan vaakasuorassa ja kierrä kakkua sahaavalla liikkeellä mielummin pari kierrosta koko ajan syvemmälle sahaten kuin veistä kakun läpi vetäen – näin hauraat pohjat pysyvät paremmin ehjinä. Jätä odottamaan täyttämistä.
Valmista täyte: Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen veteen. Notkista tuorejuusto kulhossa ja sekoita sen joukkoon luumuhillo, raastettu sitruunankuori sekä vaniljatangon siemenet. Laita sitruunanmehu ja vesi kuumenemaan pieneen kasariin. Vaahdota kerma ja kääntele se tuorejuustoseoksen joukkoon. Ota kiehuvaksi kuumennettu sitruuna-vesiseos hellalta, puristele liivatteet liiasta vedestä yksi kerrallaan ja sekoita kuumaan nesteeseen. Hämmennä seosta pari minuuttia jäähdytellen ja kaada ohuena nauhana täytteeseen täytettä huolellisesti sekoittaen.
Kokoa kakku paistamisessa käyttämääsi, pestyyn irtopohjavuokaan: aseta pohjalle ensimmäinen levy ja kostuta se portviini-vesiseoksella. Lusikoi pohjan päälle mustaherukkahilloa ja tasoita sen päälle puolet luumutäytteestä. Aseta ja paina kevyesti keskimmäinen kakkulevy paikoilleen, kostuta ja täytä hillolla sekä luumutäytteellä. Myös kakun kansilevy kostutetaan, mutta vasta ennen tarjoilua sen päälle vatkataan ja levitetään kuorrute: napakka kermavaahto, johon sekoitetaan puoli purkkia maitorahkaa ja 1 tl vaniljasokeria. Kakun voi koristella mielensä mukaan, esimerkiksi pähkinät ja piparimuru toimivat talvella :)
lauantai 26. marraskuuta 2016
Kädet ilmaan ja sieniherkkuja osterivinokkaista
Syksy nopeuttaa kaikkea niin, että mahasta nippaa. Visualisoin vuodenajat usein kehänä, jonka laidalla kesästä jatkuva syksy on kuin vuoristoradan pudotus tasaisempaan talveen. Opintojeni loppuvaiheen suunnittelun, työelämään tähyilemisen ja isojenkin päätösten vuoksi erityisesti tämä syksy on ollut sitä: se kohta, jossa vauhti samalla kutkuttaa ja hirvittää, rata vilisee silmissä ja sydän on välillä nyrjähtää jännityksestä. Mutta samalla tekee mieli nostaa kädet ilmaan ja nauttia menosta, sillä sille antautumalla asiat myös etenevät vauhdilla ja loksahtelevat myös aina lopulta kohdilleen.
Tämän salamyhkäisen fiilistelyn myötä halusin kertoa, että vaikka en ole ehtinyt päivittää blogia, on tässä kokkailtukin. Muun muassa sienistä on syntynyt hyviä juttuja. Helsieneltä pyydettiin kaverini välityksellä vapaaehtoisapuja osterivinokasreseptien kehittämiseen. Lähdin oitis mukaan, sillä sienien kaupunkiviljely ja ekologinen kiertotalous ovat mielestäni tukemisen arvoisia juttuja. Tämä on siis yhteistyöpostaus, sillä sain kokkailuissa käyttämäni osterivinokkaat Helsieneltä. Helsienestä ja Helsingin Hernesaareen joukkorahoituksella rakennetusta sienifarmista voi lukea lisää täältä.
Kokkasin osterivinokkaasta ensi kertaa ja tykästyin sen mietoon mutta hienoon makuun. Osterivinokas on parhaimmillaan paistettuna ja sen umamimaista vivahdetta voi ruokalajista riippuen vahvistaa esimerkiksi soija- tai hoisin-kastikkeella. Itse pyöräytin osterivinokkaista riisipaperirullia ja galette-tyylistä sienipiirakkaa. Siitä vain testailemaan, raaka-aineiksi sopivat osterivinokkaan lisäksi monet muutkin sienet!
Riisipaperirullat (10+ rullaa)
Valmista maapähkinävoidippi: kippaa kaikki ainekset monitoimikoneeseen ja aja leikkuriterällä tasaiseksi massaksi. Ohenna koostumus vedellä kastikemaiseksi ja laita jääkaappiin maustumaan.
Tee valmistelut niitä vaativille täytteille: Paahda maapähkinät ja seesaminsiemenet tai käytä valmiiksi paahdettuja. Valmista lasinuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Leikkaa omena, kaali ja yksi chilipaprika ohuiksi suikaleiksi. Pyörittele omenasuikaleet limenmehussa, jotta ne eivät tummu.
Hienonna valkosipulinkynnet ja toinen chilipaprika, kuullota hetki öljyssä lämpimällä pannulla. Revi huuhdellut osterivinokkaat suikaleiksi sipulin- ja chilinpalasten joukkoon, mausta soijakastikkeella ja paista muutaman minuutin ajan.
Täytä riisipaperirullat: Upota riisipaperi kuumaan veteen noin 10 sekunnin ajaksi. Valuta hieman ja aseta lautaselle. Kerää pieni määrä täytteitä riisipaperin alaosaan, kostuta sormesi vedellä ja käännä pohja sekä reunat täytteiden päälle. Rullaa napakaksi rullaksi.
Tarjoa rullat saman tien maapähkinädipin kera!
---------------------------------------------
Galette (n. 6–8:lle)
Sekoita jauhot, seesaminsiemenet, leivinjauhe, suola ja timjami keskenään. Kuutioit kylmä voi ja nypi se muihin aineksiin murumaiseksi seokseksi. Pyörittele myös parmesanraaste seokseen. Sekoita smetana, vesi sekä sitruunanmehu ja -kuori nesteeksi, jonka leivot tasaisesti mutta ripeästi taikinan joukkoon. Leivo taikina palloksi, litistä sitä hieman levymäiseksi ja laita kelmuun käärittynä jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.
Lämmitä öljy pannulla ja lisää nokare voita. Kuullota pieneksi pilkotut kelta- ja valkosipulit pehmeiksi voi-öljyseoksessa. Sekoita fariinisokeri sipuleiden joukkoon ja paista muutama minuutti. Sekoita soijakastike sieni-sipuliseokseen ja laske lämpöä. Lisää lopuksi mustapippuri, yrtit ja parmesanraaste ja sekoita. Ota pannu sivuun galeten täyttämistä odottamaan.
Ota taikina jääkaapista ja kauli siitä halkaisijaltaan noin 25–30 cm:n ympyrä. Taikinan tulisi olla paksuudeltaan noin 0,5 cm. Nosta taikina kaulimen ympärille kääräistynä uunipellille. Levitä täyte keskelle taikinalevyä, jätä etäisyyttä reunoihin niiden kääntämistä varten. Ripottele täytteen päälle parmesanraastetta. Kääntele reunat täytteen päälle ja voitele ne vedellä tai kananmunalla.
Paista galettea 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 min, mutta pidä sitä silmällä koko paiston ajan. Jos reunat ruskistuvat liikaa, peitä piiras foliolla. Tarjoa reunoiltaan kullanruskea piirakka lämpimänä raikkaan lisukesalaatin kera.
lauantai 29. lokakuuta 2016
Pauliinan juhlakakku: Puolukkamoussea ja rommikinuskia
Huhhuh! Viimeisinä viikkoina allekirjoittanutta on viety kuin jollaa avomerellä. Tukka putkella viipottamisen tuloksena on kuitenkin syntynyt kivoja ja jännittäviä juttuja, yhtenä niistä ystäväni Pauliinan valmistujaisjuhlat viikko takaperin. Näitä vegaanisia juhlia varten testailin jo kesällä parit kakkukandidaatit (suklaa ja mango). Sittemmin kehittelin vielä syksyisen puolukkamoussekakun, jonka päivänsankari valitsi parhaimmaksi. Olin vahvasti samaa mieltä, ja juhlissa tarjoiltiinkin kauniin kanervaista kakkua.
Tämä vegegeelillä ja hyytelösokerilla hyydytettävä kakku oli nappivalinta makunsa puolesta: moussen kermaisuus ja makeus veivät makeannälän siinä missä muutkin kakut, mutta syksyisen puolukan pieni karvaus loi arvokkaan juhlatunnelman. Lälly perusmansikka tähän ei olisi pystynyt – nyt haettiin veret seisauttavaa kuningatarta, ei ylimakeaa prinsessaa. Kirpeyden vastapariksi palalle valutettiin lusikallinen kinuskia, jossa oli sopiva naukku tummaa rommia.
Se (itselleni aika suuri) miinus oli rakenne. Kakut pysyivät kyllä kasassa ja niistä sai leikattua paloja, mutta ennemmin lusikoitavia kuin juustokakkumaisen haarukoitavia. Lopputulos oli liian löysä, hyvin moussemainen niin kuin muissa blogeissa varoiteltiinkin. Liivatetta korvaava kasviperäinen Vegegel ei joko ollut oikea valinta kakkuun, jossa kaikkia aineksia ei kuumenneta yhdessä sen kanssa, tai sitten käytin sitä liian pienen määrän suhteessa marjojen ja nesteen tilavuuteen. Kakut hyytyivät jääkaapissa kaksi yötä, joten liian lyhyestä hyytymisajasta tuskin lienee ollut kyse. Kummallisinta oli, että viikkoa ennen juhlia tekemäni testikakku onnistui melkein paremmin kuin juhlapäiväksi valmistetut, vaikka pidin reseptin samana.
Rakenteen epätäydellisyydestä huolimatta kakut maistuivat juhlavieraille ja päivänsankari oli tyytyväinen. Pienen pettymyksen jälkeen ymmärsin sen itsekin: mielummin hyvää kuin rakenteeltaan täydellistä! Pieni kotikutoisuus tuskin haittasi ketään – halusimmehan Pauliinan kanssa toteuttaa juhlat ihan itse. Siinä onnistuimme mielestäni hienosti, ahkerien apureiden avulla.
Resepti vaatii vielä hieman kehittelyä, mutta julkaisen sen täällä nyt kuitenkin. Ns. "kotioloihin" tai sunnuntaijälkkäriksi kakku soveltuu vallan mainiosti jo näinkin. Ehkä ensi kerralla kokeilen vielä leväpohjaista agar-agaria tai kookosöljyä vegekakun hyydyttäjinä napakamman rakenteen saavuttaakseni..

Vegaaninen puolukkahyydykekakku
pohja:
220 g Digestive-keksejä (esim. LU tai Pirkka)
75 g vegaanista margariinia (esim. tumm.sininen Keiju)
täyte:
soijavispiä 2 dl
soijarahkaa 400 g (Alpro Go On) (jos käytät soijajogurttia, se kannattaa valuttaa)
soijatuorejuustoa 225 g (Tofutti)
1/2 sitruunan mehu ja kuori
1 vaniljatangon siemenet
1 dl sokeria
400 g puolukoita (pakaste)
1/2 dl vettä
4 pss vegegeeliä (1 pakkaus)
150 g hyytelö-marmeladisokeria
kinuski:
2 dl soija- tai kauravispiä
2 dl fariinisokeria
2 tl tummaa rommia
Ota puolukat huoneenlämpöön sulamaan.
Valmista pohja: Murskaa keksit ja sekoita sula margariini niiden joukkoon. Painele leivinpaperilla pohjustetun irtopohjavuoan pohjalle.
Notkista ja sekoita isossa kulhossa soijarahka ja -tuorejuusto. Sekoita joukkoon myös vaniljatangon kaavitut siemenet, sitruunan puristettu mehu ja -kuori sekä sokeri. Vatkaa soijakerma napakaksi vaahdoksi ja yhdistä käännellen soijatuorejuustomassaan. Laita seos hetkeksi jääkaappiin odottamaan.
Kaada puolukat ja 1/2 dl vettä korkeareunaiseen astiaan ja soseuta sauvasekoittimella. Sekoita vegegel-jauhe (4 pss) 150 grammaan marmeladi-hyytelösokeria – sokeriin sekoittaminen vähentää paakkuuntumiriskiä. Kaada kattilaan puolukkasose sekä sokeri-vegegel -seos ja kuumenna hitaasti kiehuvaksi. Sekoittele vähän väliä, jotta vegegel ei paakkuunu. Anna seoksen kiehahtaa ja ota levyltä. Älä aikaile, vaan kaada kuuma puolukkaseos vähän kerrallaan soijatuorejuustoseokseen koko ajan kevyesti vatkaten. Vatkaa, kunnes seokset ovat yhdistyneet ja väri on yhtenäinen, ja kaada massa irtopohjavuokaan keksipohjan päälle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään yön yli, mielellään vuorokauden.
Voit tarjota kinuskin kakun kanssa joko kylmänä tai lämpimänä. Valmista se näin: Kuumenna ainekset pienessä kasarissa hitaasti kiehuviksi ja anna kiehua noin 5-10 min koko ajan sekoitellen. Rommin määrää voi säätää mielensä mukaan. Purkita jääkaappiin tai tarjoa juoksevampana ja lämpöisenä heti.

maanantai 10. lokakuuta 2016
Kuinka oli maanantai ja kuinka herkkuvanukas vei sen pois
Ystävät hyvät, tänään oli klassinen maanantai. Sellainen, kun kello ei herätä, takki jää oven väliin, kahvi loiskahtaa kupista syliin ja tietokone omine ongelmineen päättää puolestasi, että teet työtehtävät toiste. Täytyy myöntää, että tällä kertaa ATK vei ensimmäisen erän. Kahdeksan tunnin väsytystaistelun jälkeen vetäydyin kotiin nuolemaan henkisiä haavojani.
![]() |
| Pikku-Britannian Carol Beer ja fiilikset. Kuva: imgur.com |
Syy miksi halusin jakaa fiilikseni teille oli se, mikä (jo vähän) piristi: jääkaapissa odottanut, aiemmin tehty lempparivälipala! Nyt puhutaan välipalojen aatelista: tämä arkiherkku pyöräytetään pelkästä hedelmästä ja kaakaojauheesta, eikä se ole lisättyä sokeria nähnytkään. Banaani tuo makeuden, avokado kermaisuuden ja kaakao ripauksen suklaisuutta ja kitkeryyttä. Ja kyseessä ei ole mikään hampaat-irvessä-melkein-yhtä-hyvää -korvike tai wannabe-suklaamousse. Tämä on ihan oma, hyvä settinsä.
![]() |
| Tässäkin kuvassa banskut ovat vielä ihan liian ei-rupsahtaneita! Anna niiden pilkuttua ja ruskettua rauhassa, niin saat moussesta mukavan makeaa :) |
Kyseistä tai ainakin montaa sen kaltaista herkkua ovat hehkuttaneet somessa jo monet ennen minua ja minäkin jo ennen blogin syntyä. Trendejä tulee ja menee, mutta omassa repertuaarissani tämä herkku on kyllä vakiinnuttanut asemansa. Tässä siis resepti vielä teidänkin tulevien maanantaidenne varalta:
Lännen nopein herkkuvanukas (kahdelle)
2 ruskeapilkullista banaania
1 - 1 1/2 kypsää avokadoa.
2-3 tl sokeritonta kaakaojauhetta
koristeluun marjoja ja pähkinöitä
Laita kaikki ainekset monitoimilaitteen kulhoon ja anna massan käydä sileäksi mousseksi. Kaavi kippoon, koristele ja nautiskele.
PS. Huomenna palaan tietokoneen äärelle entistä ehompana, ja sitten pääteparkaa viedään 6-0. Minä nimittäin soitan helpdeskiin! Uudestaan!! Ja nyt lähden hakemaan lisää kierroksia salilta, hyvää illanjatkoa.
sunnuntai 2. lokakuuta 2016
Kaalilaatikko Härkiksellä, latva-artisokalla ja puolukoilla
Jos haluat haluat vain kaalilaatikkoa, skippaa proosaosuus ja siirry suoraan lopun reseptiin, sillä innostuin kasvisruoka-aiheesta aika pitkästi.. :)
Kasvisruoka ja erityisesti kasviproteiini ovat hyvää vauhtia valtaamassa suomalaisten lautasia. Sanoma- ja aikakauslehdet ovat pullollaan kasvisreseptejä ja kauppoihin perustetaan vegehyllyjä. Ihmisten innostuksesta ja uteliaisuudesta kertoo myös esimerkiksi kuluneen viikon uutisointi siitä, kuinka Härkiksen myynti on S-ketjun kaupoissa jo ohittanut broilerin paistisuikaleet. Taannoin saimme lukea myös, kuinka Paulig osti enemmistön nyhtökauraa valmistavasta Gold & Green Foodsista. Tämä lupailee suurempaa tuotantokapasiteettia ja sitä kautta supersuositun nyhtiksen parempaa saatavuutta kaupassa.
Kasvisruoan ystävänä en voisi olla vegen kasvavasta suosiosta iloisempi, sillä kasvisruoalla on pitkään ollut tylsä klangi ja kasvissyönti on nähty vaihtoehtoporukoiden turhana puuhasteluna. Nykyinen positiivinen trendi kuitenkin vienee ihmisten ajattelua hiljalleen siihen suuntaan, että kasvisruokakin on vain ruokaa, ei erityisruokaa. Samalla sipsikaljavegaanit, vihisbuumit ja vegaaniset lippakioskit muistuttavat että kasvisruoankaan ei aina tarvitse olla superterveellistä – silläkin voi mässäillä rasvaiset ähkyt siinä missä makkaraperunoillakin.
Ruoan terveellisyys onkin suhteellinen käsite. Yksittäistä ruokaa ei ole mielekästä tuomita terveelliseksi tai epäterveelliseksi, sillä kysymys on kokonaisuudesta: ruokavaliosta pitkällä aikavälillä. Toki toisinaan tuntuu, että munkki menee suoraan vasempaan reiteen tai ravintolassa kauhistellaan, että voi kamala, tässä on nyt sydänkohtaus lautasella. Syyllistyn tähän rituaaliin toisinaan itsekin. Silti tulee muistaa, että kun pääsääntöisesti syö fiksusti, viikkoihin ja päiviin mahtuu myös suklaata ja pullaa.
Runsas punaisen ja prosessoidun lihan käyttö on väestötutkimusten mukaan riskiä lisäävä tekijä esimerkiksi tyypin 2 diabetekselle ja ruoansulatuskanavan syöville (hyvä, vielä relevantti yhteenveto täällä). Terveyden nimissä lihastakaan ei silti tarvitse täysin kieltäytyä, ja totaalikieltäytymisen taustalla ovatkin usein myös eettiset ja ekologiset syyt. Kohtuullinen punaisen lihan käyttö (kypsänä enintään 0,5 kg viikossa) on ravitsemussuositustenkin mukaan ok. Suomalaisten lihansyönti on kuitenkin kasvavan elintason mukana reilusti tuplaantunut 50-luvulta nykypäivään. Suomalaisilla naisilla kypsän naudan- ja sianlihan sekä makkaroiden kulutus oli Finravinto 2012 -tutkimuksen tulosten perusteella keskimäärin 399 g/vk*. Miehillä vastaava luku oli 749 g/vk. Näissä luvuissa mukana eivät ole esimerkiksi lampaanliha, riista ja sisäelimet, jotka nekin kuuluvat suosituksen piiriin. Luvuista kuitenkin jo huomaa, että etenkin miehillä on mistä vähentää.
Muutosta siis tarvitaan, mutta sen tiellä on usein liian jyrkkä ajattelu: usein ajatellaan, että jotta saa terveyshyödyt, pitäisi jättää liha kokonaan tai ryhtyä kasvissyöjäksi. Tällainen ehdottomuus on monelle lannistavaa. Uusi kasvisruokainnostus sen sijaan herättelee kokeilemaan, korvaamaan osittain – jättämään esimerkiksi ns. "maanantaijauhelihan". Omassa ja monien tuttujeni ruokavaliossa liha on juhlaruoka: ravintolapihvi, kylässä tarjottu karjalanpaisti. Näkisinkin mielelläni, että lihaa ostettaisiin harvemmin ja siitä maksettaisiin tuottajalle parempi hinta. Ne maanantaipyörykät ja -pihvit voi pyöräyttää vaikka Härkiksestä, nyhtiksestä, Oumph!sta, soijarouheesta, pavuista, kikherneistä tai mistä nyt ikinä keksii :)
*Lähde: Ovaskainen M-L ,Tapanainen H, Raulio S, Männistö S ym. Finravinto-tutkimus: Kovan rasvan käyttö kasvoi selvästi vuosina 2007–2012. Suomen Lääkärilehti 2014; 69: 1067-1072a
Sitten siihen reseptiin: sunnuntaina ehtii vähän enemmän, joten satsaa hieman aikaasi vaikka tähän Maku.fi-reseptistä muokattuun täyteläiseen vegekaalilaatikkoon. Härkis sopii siihen paremmin kuin hyvin, ja edelliseltä illalta jäänyt latva-artisokan pohja sekä lisukepuolukat tukevat kaalin omaa täyteläistä makua. Reseptin voi halutessaan toki toteuttaa myös ilman artisokkaa.
Kaalilaatikko Härkiksellä, latva-artisokalla ja puolukoilla
1 1/2 dl puuroriisiä
1/2 tl suolaa
4 dl vettä
2 sipulia
1 latva-artisokan pohja
1 rkl ruokaöljyä
2 tl sitruunan mehua
250 g Härkistä
n. 800 g keräkaalia
1 tl meiramia tai timjamia
1 rkl ruokaöljyä
1 rkl tummaa siirappia
4 dl kasvislientä
päälle korppujauhoa ja margariini- tai voikuutioita
lisukkeeksi puolukoita
![]() |
| Ennen kuin pääset käsiksi latva-artisokan herkulliseen pohjaan, tarjoile kukinnon lehtien tyvet illanistujaisissa Ruokakonttuuri-blogin mahtavan ja helpon vegemajoneesin kera (artisokan valmistusohjeet täällä, majoneesiresepti täällä). |
Leikkaa kaali sopivan kokoisiksi suikaleiksi. Kuumenna ruokaöljy isossa padassa ja lisää kaalinpalaset noin 5-10 minuutiksi pehmentymään. Sekoittele välillä, jotta öljy tarttuu kaaliin. Kun kaali on hieman "muhentunut", valuta päälle siirappi ja sekoita hyvin.
Sekoita kaalien joukkoon riisi ja härkisseos, ja levitä massa isoon uunivuokaan. Kaada päälle kasvisliemi. Jos pidät rapeasta kuoresta, ripottele päälle korppujauhoa ja lisää margariini- tai voinökäreitä.
Paista 200-asteisen uunin alatasolla noin tunnin ajan. Jos laatikko tummuu liikaa, peitä se foliolla. Tarjoile puolukoiden kera.
perjantai 16. syyskuuta 2016
Vegaaninen mango-sitruunajuustokakku
Tänään nostin pikkuruisen kesä-cocheni kytkintä Ruokakeskon pihasta viimeistä kertaa. Tai toivottavasti vain kesän viimeistä - toki haluan nähdä työporukkani vielä uudestaan. En voi käsittää, kuinka nopeasti kesä kuluttajaneuvojan pestissä kului! Nyt olo on hieman kliseisesti sanottuna haikea, mutta samalla onnellinen.
Pieni haikeus on itsestäänselvyys, kun joutuu jättämään porukan, johon on kesän mittaan kovasti tykästynyt. Onni kumpuaa siitä, että olen kesän ajan saanut haastaa itseäni välillä kiperissäkin tilanteissa ja tuntenut selvinneeni niistä kunnialla (tai ainakin hengissä). On tullut olo, että pärjään ja osaan. Ja ehkä vielä jättimäistä jäähyväistuotekassiakin hienommat kotiinviemiset ovat ne opit, joita olen kuluttajaneuvonnan ja tuotetutkimuksen konkareilta saanut.
Erityisen kiitollinen olen aivan mahtavalle esimiehelleni, jonka ansiosta kiinnostuin vegaanisesta leivonnasta. Lähtöpäivän kahvipöytään leipomassani vegaanisessa kakussa hyödynsinkin yhtä hänen antamistaan vinkeistä: soijatuorejuusto, -rahka ja -jogurtti hyytyvät paistettaessa ja korvaavat leivonnaisissa näppärästi kananmunaa.
Leipomassani mango-sitruunajuustokakussa yhdistyivät Maijan Makia -blogista napattu (joskin hieman muunnettu) paistettavan vegaanisen juustokakun perusrunko ja hiljattain somessa pyörinyt ajatus tikkataulukakusta. Makumaailman halusin koostaa syksyn tullen satokauttaan käynnistelevistä eksoottisista hedelmistä: mangosta, sitruunasta ja passiohedelmästä.
Vegaanisuus ei vienyt kakulta mitään, päinvastoin makumaailma pysyi ihanan raikkaana. Kakku hieman halkeili jäähtyessään, mutta tämä ei juuri herkuttelua haitannut - kolot peittyivät, kun kakkupalojen päälle lusikoitiin herkullista mango-passiokastiketta.
Vegaaninen mango-sitruunajuustokakku
200-220 g Digestive-keksejä
50 g vegaanista margariinia (esim. Keiju Laktoositon 70%)
2 rkl appelsiinimehua
1 prk soijatuorejuustoa (Esim. Tofutti 225 g)
n. 600 g (1 1/2 prk) soijarahkaa (Alpro Go On maustamaton)
2 kypsää mangoa
3 rkl perunajauhoa
1 sitruunan mehu ja kuori
1-1 1/4 dl sokeria
1 vaniljatangon siemenet
Kastike:
1 kypsä mango
3 kypsää (ruttuista) passiohedelmää
1 sitruunan mehu
2-4 rkl vettä
3 rkl sokeria
Valmista pohja murskaamalla keksit ja sekoittamalla niiden joukkoon margariini sekä appelsiinimehu. Pingota leivinpaperi irotohjavuoan (halk. 20 cm) pohjalle ja sivele reunat rasvalla. Painele muruseos vuokaan.
Kuori, leikkaa ja soseuta mangot tasaiseksi soseeksi. Notkista toisessa kulhossa soijatuorejuusto ja sekoita siihen 2/3 soijarahkasta sekä osa muista aineista: vaniljansiemenet, puolikkaan sitruunan mehu ja kuori, 2 rkl perunajauhoista ja makusi mukainen määrä sokeria. Jaa seos kahteen kulhoon, ja sekoita toisen kulhon seokseen mangosose. Lisää jäljelle jääneeseen seokseen loppu soijarahka, perunajauho, toisen sitruunanpuolikkaan mehu ja kuori sekä tarvittaessa vielä ripaus sokeria.
Kaada seoksia vuorotellen vuoan keskelle siten, että vähitellen syntyy tikkataulua muistuttavia sisäkkäisiä renkaita. Paista kakkua aluksi n. 20 min 175 asteessa uunin keskitasolla. Laske uunin lämpö 150 asteeseen ja laita kakku uunin alatasolle. Jälkimmäisessä vaiheessa sopiva paistoaika riippuu uunista: itse paistoin vielä noin 30 min + n. 10 min siten, että kiilasin uunin luukun auki puisella lastalla (kosteus haihtuu tehokkaammin). Kakku on valmis, kun se ei heiluteltaessa enää hylly, vaan vain hieman tutisee. Ota kakku uunista ja anna jäähtyä rauhassa noin puoli tuntia, ennen kuin irrotat vuoan varovasti lastan avulla. Seisota jääkaapissa yön yli, maku on parhaimmillaan seuraavana päivänä.
Valmista kastike kakun kaveriksi joko tuoreversiona tai nopeasti hellalla kiehauttaen: kuori, pilko ja soseuta yksi mango. Lisää muut ainekset ja sekoita tasaiseksi, itse myös kiehautin hillomaisemman rakenteen saadakseni. Purkita, jäähdytä ja tarjoile kakun kanssa seuraavana päivänä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)