Baked Alaska -uunijäätelö Nutellalla ja banaanilla

Niin se sitten meni tämä uunijäätelökokeilu, vähän pieleen. Eikä ollut muuten ensimmäinen laatuaan, näitä riittää. Jotta ette erehtyisi luulemaan, että keittiössäni koetaan pelkkiä onnistumisia, perustan tunnistekansion myös pieleen menneille leivontakokeiluilleni. Varoittava esimerkki lienee toisinaan sekin hyödyksi muille; joku onneton on jo pudonnut kaikkiin sudenkuoppiin, eikä muiden enää tarvitse! Autan mielelläni.

Tämän viikonlopun ei-niin-onnistunut kokeiluni oli siis Baked Alaska, kotoisammin uunijäätelö. Siitä on olemassa monia variaatioita, mutta perusrunko koostuu sokerikakkupohjasta, jäätelösisuksesta sekä marenkihunnusta, joka toimii eristeenä ja estää jäätelöä sulamasta uunissa. Oma syksylohtuversioni piti sisällään suklaa- ja vaniljajäätelökerroksien lisäksi Nutella-levitettä, banaaniviipaleita sekä suolapähkinöitä.

Vieraidemme arvio: brutti ma buoni. Rumaa mutta hyvää.

Jos nyt rakentavasti ajatellaan, uunijätskille tulleet vieraamme olivat jenkkityyliseen makumaailmaan kovin tyytyväisiä. Santsikierroksia tehtiin kaksi tai kolmekin. Se surkuttelun aihe näkyy yllä kuvassa: jätskin eristys falskasi ja jäätelö alkoi paiston aikana sulaa marenkihunnun alta. Baked Alaskan paistolämpötilan tulee olla korkea (250), jotta marenki ruskistuu nopeasti ja (eristyksen toimiessa) jäätelö ei ehdi lämpiämään. Todennäköisesti oman Alaskani epäonnistuminen johtui joko liian lähellä uunivastusta paistamisesta tai huhtiloinnista marengin leivittämisessä eli eristämispuuhassa.

On tietysti vielä se yksi, nähdäkseni todennäköisin vaihtoehto: koska sulavalta jäävuorelta näyttävä tekeleeni muistutti lähinnä ilmastonmuutosta lautasella, epäonnistumiseni saattoi johtua uunijäätelöjumalien tavasta näpäyttää eläinperäisten raaka-aineiden käytöstä. Ilmiselvästi hekin ovat jo siirtyneet nykyaikaan ja yrittivät vain viittilöidä ekologisesti kestävämpien vaihtoehtojen suuntaan: selvä kehotus soijajäätelön käyttöön sekä aquafabamarenkiin! Sitä se oli, johan helpotti.

Baked Alaska -uunijäätelö Nutellalla ja banaanilla
sokerikakkupohja:
3 kananmunaa
1 dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoja 
1/2 dl perunajauhoja 
2 rkl sokeritonta kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

n. 3/4 l suklaajäätelöä
1 l vaniljajäätelöä
puoli purkkia Nutellaa tai muuta hasselpähkinäkaakaolevitettä
paahdettuja suolapähkinöitä
banaani

3 kananmunan valkuaista
1,5 dl sokeria, johon sekoitettuna 1 tl perunajauhoa


Valmista sokerikakkupohja: Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vähitellen keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada taikina uunipannulle tai suureen kakkuvuokaan ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 5-8 min paistoastian laakeudesta riippuen. Kun puiseen tikkuun ei tartu enää taikinaa, pohja on valmis. Jäähdytä ja leikkaa juuri ja juuri kulhon reunat ylittäväksi pyöreäksi levyksi ja anna jäähtyä. Itselläni käytössä oli Ikean metallikulho, halkaisija 20 cm.

Vuoraa kyseinen kulho tuorekelmulla ja painele hieman pehmentynyt suklaajäätelö tiiviiksi kerrokseksi kulhon pohjalle. Pakasta noin 15 min. Painele sitten vaniljajäätelö tiiviiksi kerrokseksi suklaajäätelön päälle ja pakasta jälleen 15 min. Laita uuni lämpiämään 250 asteeseen. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää vähitellen sokeri-perunajauhoseos. Marenki on valmista, kun se on kiiltävää ja vatkaimella voi nostella pysyviä huippuja.

Ota jätskikulho pakkasesta. Levitä jäätelön päälle ripeästi Nutellaa, banaaniviipaleita sekä paahdettuja pähkinöitä ja painele pohjalevy tiiviisti kaiken kanneksi. Kippaa kulho ympäri uuninkestävälle tarjoiluastialle ja irrota varovasti sekä kulho että kelmut jäätelökummun päältä. Levitä marenki tiiviiksi peitoksi jäätelön ja pohjan yli siten, ettei astian ja marengin väliin jää yhtäkään aukkoa. Paista 250 asteessa muutamia minuutteja, kunnes marenki on ruskistunut. Tarjoa heti.




PS. Kaikki taitavat Alaskan paistajat ja uunijäätelöjumalat: kertokaahan kikkanne kommentteihin, kiitos! :)

Omena-inkivääripuustit

Blogini nimi konkretisoituu juuri näihin aamuihin. Niihin, joina herättäjänä on puhelimen sijasta valo, aamupalana puuron sijasta pulla. Arki on arvokasta ja puurokin lemppariani, mutta suorittajapersoonana tunnustan rauhoittuvani kunnolla vasta, kun päivällä ei ole päämäärää.

Idean omena-inkivääripuusteista sain jo perjantai-iltana omenaa rouskutellessani. Syöjiäkin oli tiedossa, sillä vieraita oli tulossa lauantai-iltapäiväksi. Laitoin pullataikinan alulle kylmällä nesteellä ja kuivahiivalla (ks. vinkit esim. täältä) ja annoin sen kohota jääkaapissa yön yli. Raastoin omenat ja inkiväärit valmiiksi. Aamulla sainkin kieriskellä kiireettömyydessä, sillä pullataikina tarvitsi enää kaulia, täyttää, kohottaa ja paistaa. Aktiivista tekemistä tämä vaati noin 30 minuuttia.

Näiden pullien väliin raastettava kotimainen vihreä omena hilloutuu yhdessä kanelin, sokerin ja inkiväärin kanssa sopivan mausteiseksi mutta raikkaaksi täytteeksi. Tuoksu on huumaava. Kylkeen kuppi (kulhollinen) teetä, päivän uutiset auki, ja aamutunnit on tuhlattu mitä parhaimmalla tavalla.

Puusteja varten tarvitaan siis pullataikinaa. Pullataikinaohjetta lienee turha tähän kirjoittaa, se on jokaisen vehnäjauhopussin kyljessä. Jos pussi on kuitenkin nakattu roskiin ja jauhot säilytysastiaan, voit kurkata ohjeen esimerkiksi Valion tai Myllyn Parhaan sivuilta. Myllyn Parhaalla ohjeen alussa on pitkä sepustus, mutta se sisältää hyviä vinkkejä.

Ainakin on hyvä muistaa:
- Maidon voi korvata vedellä
- Kananmunan voi jättää pois tai korvata 1/2 dl:lla soijajogurttia tai omenasosetta. Nekin mehevöittävät taikinaa, eikä kananmunaa tai sitä korvaavaa ainesosaa tarvita välttämättä laisinkaan. Halutessaan pullat voi myös voidella kananmunan sijasta soijajogurtilla.
- Puolen litran puustitaikinaan sokeria ei tarvita kuin 1 dl, sillä sitä ripotellaan puustin väliin kuitenkin.
- Jauhoja ei välttämättä tarvita aina mainittua määrää, sillä jauhojen tuoreus ja karkeusaste vaikuttavat niiden nesteensitomiskykyyn huomattavasti. Taikina on hyvää kohotettavaksi, kun se vaivattaessa irtoaa jo alustastaan mutta on vielä notkeaa ja löysähköä. 
- Pullataikinan voi kohottaa yön yli, jos käyttää kylmää nestettä sekä kuivahiivaa ja vaivaa taikinaa hyvin ennen kohotusta.
- Pullataikinaa voi valmistaa täyden annoksen (nestettä 0,5 l) ja leipoa esimerkiksi vain puolet puusteiksi ja puolet pulliksi. Itse puolitin taikinan ainesten määrän, sillä tästäkin määrästä tuli jo pari pellillistä puusteja.

Puustit kannattaa kiertää vähän tiukemmalle, jotta ei tule tuollaisia holvikaaria..

Omena-inkivääripuustit n. 25-30 pientä puustia, 2 pellillistä
puoli annosta pullataikinaa (nestettä 2 1/2 dl jne.)
n. 50 g sulatettua voita tai margariinia 
kanelia
sokeria
n. 3-4 dl kotimaista vihreää omenaa raasteena 
n. 2,5 cm pala tuoretta inkivääriä raastettuna
tilkka sitruunanmehua

Valmista pullataikina. Raasta omena sekä inkivääri. Omena kannattaa raastaa tavallisen raastimen suurimmilla rei'illä, inkiväärissä kannattaa käyttää terävämpää ja pienireikäisempää raastinta. Purista puolikkaan sitruunan mehu omenaraasteen joukkoon makua kirkastamaan. Omena- ja inkivääriraasteet kannattaa pitää erillään, jotta molempia pystyy levittämään tasaisesti pullataikinalle.

Vaivaa kohonneesta pullataikinasta ilmakuplat pois. Painele ja kauli se jauhotetulla alustalla suorakaiteen muotoiseksi levyksi (n. 30 x 45-50 cm). Levitä levylle tasaisesti sula rasva ja ripota tasaisesti sokeria sekä runsaasti kanelia. Levitä levylle tasaisesti myös omena- ja inkivääriraasteet. 

Jotta saat aikaiseksi pieniä puusteja, puolita levy taikinapyörällä tai veitsellä kahtia pitkän sivun suuntaisesti (lyhyeltä lyhyelle sivulle). Kääri molemmat puolikkaat puolituskohdasta reunoille päin tiiviiksi rulliksi. Siivuta rullat vinottain (ks. kuva vas.) puusteiksi, käännä puustin kapeampi sivu ylöspäin ja paina se jauhoon kastetulla sormella pullan sisään. Nostele puustit väljästi uunipelleille ja paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 12 minuuttia tai kunnes pullat ovat pohjistaan ruskeita.

Puolukkaiset masariinileivokset

Tiedättekö sen vaaleanpunaisen leivonnaisen, jonka jokainen makealle ja vaaleanpunaiselle perso on lapsena vonkunut kahvilan vitriinin takaa? Sen, jonka syö soikeasta foliovuoasta jo silmillään ja jonka kuori napsahtaa lusikan alla? Se on masariini – ruotsalainen klassikkoleivos, joka jonkin itselleni tuntemattoman kytköksen kautta kantaa 1600-luvulla eläneen italialais-ranskalaisen kardinaalin ja poliitikon, Jules Mazarinin, nimeä.

Masariinista on monenlaisia versioita ja muunnoksia, mutta etenkin kaupan masariineja ostetaan usein vain kertaluontoisesti: ensikertalaista ne ehkä houkuttelevat maistamaan, mutta ovat usein aivan liian ällömakeita ja jättävät jälkeensä lähinnä karvaan pettymyksen sekä loputtoman janon. Jo kerrasta oppii, ettei näitä enää.

Masariinia viimeksi vuosikausia sitten maistaneena päätin antaa klassikolle uuden mahdollisuuden ja terävöittää leivoksen uuteen uskoon. Tämä onnistui juuri sopivan karvaalla ja raikkaalla puolukalla. Sokerikuorrutteen vuoksi lopputulos oli edelleen makea, mutta täytteen joukosta poksahtelevat puolukat toivat makuun jo kaipaamaani tasapainoa. Leivoksen pieni koko puolestaan ehkäisi pahimman sokerihalvauksen.

Ja myönnettävähän se on, että suurin motivaatio näiden leipomiseen taisi olla se sama, joka kaupassa ja kahvilassakin kiinnittää katseen: vietävän suloinen vaaleanpunainen väri.

Puolukkaiset masariinit (n. 18-20 kpl)
Murotaikina:
100 g voita tai leivontamargariinia
1/3 dl sokeria
1/3 tl suolaa
1 tl kanelia
2 1/2 dl vehnäjauhoa
1 dl ruisjauhoa

Täyte:
kokonaisia puolukoita

150 g mantelimassaa
1 kananmuna
2 dl puolukkasurvosta
1-2 tl sitruunanmehua
1 rkl perunajauhoa

Kuorrute:
3 dl tomusokeria
1-2 tl sitruunanmehua
puolukkasurvoksesta siivilöityä nestettä värjäämiseen ja notkistamiseen

Vatkaa huoneenlämpöinen rasva, sokeri, suola ja kaneli tasaiseksi massaksi. Sekoita joukkoon kananmuna ja lisää pienissä erissä myös keskenään sekoitetut vehnä- ja ruisjauhot. Kääri taikina muovikelmuun ja anna jämäköityä jääkaapissa noin 30–45 min. 

Painele reilu määrä (n. 300 g) puolukoita sauvasekoittimella survokseksi ja lisää joukkoon 1–2 tl sitruunanmehua makua kirkastamaan. Kaada 2 dl survosta mantelimassan joukkoon korkeareunaiseen kulhoon. Laita loppu survos siivilään pienen kulhon päälle valumaan, jotta siitä erottuu myöhemmässä vaiheessa tarvittavaa punaista mehua. Sekoita mantelimassa ja puolukkasurvos keskenään, lisää muut ainekset ja vatkaa tasaiseksi. 

Ota taikina jääkaapista ja painele se voideltujen leivosvuokien pohjalle ja reunoille. Lusikoi pohjalle muutamia puolukoita ja ripsauta päälle hieman sokeria. Itse esipaistoin pohjia tässä vaiheessa 200 asteessa 5 min, jotta ne varmasti kypsyvät ja jotta puolukat ehtivät hieman esilämmetä. Ota vuoat uunista ja lusikoi päälle täytettä niin, että reunaan jää vielä noin 1/2 cm tilaa (täyte nousee jonkin verran). Paista 200-asteisen uunin keskitasolla vielä noin 13–15 min.

Jäähdytä leivokset lähes huoneenlämpöisiksi. Sekoita tomusokeriin aluksi 1 tl sitruunanmehua ja notkista puolukkasurvoksesta erottuneella mehulla. Tarkista maku, lisää tarvittaessa sitruunaa ja kuorruta masariinit. Kuorrute on rakenteeltaan sopivaa, kun se valuu lusikasta mutta jättää jälkeensä hetken koholla pysyviä kuvioita massan pinnalle. Koristele leivokset puolukoilla ja aseta vartiksi jääkaappiin jähmettymään. Tarjoile puolukoiden kera.

Mocktail omppusiirapista

Parhaimmat kokit ovat kai heitä, jotka ottavat tuikitavallisen raaka-aineen, tekevät taikojaan ja tuovat eteesi jotakin täysin uutta ja jännittävää. He pistävät luovuutensa peliin ja kunnioittavat raaka-ainetta – ja he yleensä myös hyödyntävät siitä kaiken.

Telkkarista olen tämän oppinut, en suinkaan lukeudu parhaimpiin kokkeihin. Huomasin kuitenkin, että esimerkiksi Netflixin loistavassa Chef's table -dokkarisarjassa esiintyneitä kokkeja yhdisti juurikin rakkaus ja kunnioitus raaka-ainetta kohtaan. Dokumentteihin haastatellut kokit luotsaavat maailman parhaita ravintoloita, ja he kaikki puhuivat ruoasta lähes herkistävän kauniisti ja oivaltavasti. Ja se, minkä sinä hukkaat, on heidän aarteensa: he uuttavat kuoresta maun ja keittävät luista liemen.

Ihastelusta ja jaarittelusta sitten siihen simppeliin ja hyvään raaka-aineeseen: omenaan. Kerroin taannoin ostaneeni Tukholmasta Lotta Kühlhornin Fruckt o grönt -keittokirjan. Tämä kuvitukseltaan varsin suloinen opus sisältää sekin yksinkertaisuudessaan kauniita, raaka-ainetta kunnioittavia reseptejä. Viikonloppuna pääsinkin testaamaan Lotan omenasiirappireseptiä, kun äitini toi kylään tullessaan juuri ja juuri omenasoseen keittoon sopivan kypsiä omenoita pihapuustaan. 

Sivutuotteena soseen keitosta jäi tietysti kasa kuoria, joista syntyi Lotan reseptiä mukaillen mitä herkullisin omenasiirappi. Tuntuikin siltä kuin olisin päässyt osaksi salaseuraa; osaksi heitä, jotka tietävät omenankuorien olevan puhdasta kultaa. Toki tiedetään, että useimmiten maku on voimakkaimmillaan kuoressa, ja sitruunankuorta sekä taannoin raparperinkuorta olen keittiössäni käyttänytkin. Omenankuoret sen sijaan olen aina siivonnut biojätteeseen. 

Voi olla, että olen viimeinen omenankuorien herkullisesta hyötykäytöstä kuuleva myöhäisherännäinen. Silloin viisaita olette te, jotka olette sekoittaneet herkkumocktailinne tai -cocktailinne omatekoisesta omppusiirapista jo pidemmän aikaa ;) 

Omppusiirappi (muokattu Lotta Kühlhornin reseptistä pienin muutoksin)
3,5–4 dl omenankuoria
3 dl fariinisokeria (muukin tumma ja toffeinen sokeri käy)
3 dl vettä
1 kanelitanko
noin peukalonpään kokoinen pala tuoretta inkivääriä viipaleina

Lämmitä ja kiehauta ainekset kattilassa. Anna kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia. Säilö lämmin liemi kuumalla vedellä huuhdeltuun tiiviiseen pulloon tai purkkiin.

Lotta neuvoo lisäämään siirappia esimerkiksi pannukakkujen päälle tai teen sekaan, mutta itse halusin sekoittaa siitä koko porukalle mocktailit, eli alkoholittomat cocktailit. Juomat tein suoraan laseihin ja mitat ovat suuntaa-antavia, sillä en omista kunnon cocktail-välineitä.

Omppumocktail (ohje yhdelle)
5 cl omenasiirappia (tai oman maun mukaan)
1 cl sitruunanmehua
1/2 tl raastettua sitruunan kuorta
1/2 tl inkivääriä raastettuna/hakattuna
n. 6 cl Indian Tonicia 
paljon jäitä
koristeluun sitruunan kuorta

Mittaa jääkaapissa jäähdytettyyn lasiin omenasiirappi ja sitruunanmehu. Sulje sitruunankuori- ja inkivääriraaste teesihtiin ja upota sihti lasiin antamaan makua. Murskaa jäät tehokkaan monitoimikoneen leikkuriterällä ja täytä lasi jäillä. Kaada päälle tonic ja sekoita juoma teesihdillä. Koristeeksi voit vuolla palan sitruunan tai omenan kuorta. Omenan kuori tummuu, joten se kannattaa kastaa sitruunamehuun ennen koristelua.

Millaistakohan siirappia nektariinin tai persikan kuoresta saisi aikaiseksi? Entä miten toimisi persimon?

Mehevät mustaherukka-suklaacookiet

Marja-aikana sykkeeni on paria tahtia tavallista kiivaampi. Ihan pari läpätystä liikaa. Toimintavalmius on jatkuva: autossani on kumisaappaat ja Marjukat, tuulitakki ja ämpärit. Pinkki pipo, joustavat housut, hyttysmyrkky.

Mustikka-aika on mennyt onnellisessa sumussa, eivätkä viime viikkojen mustikkapannacotat, rukiiset mustikkataskut ja mustikkajäädykkeet ole ennättäneet blogiin saakka. Parissa viikossa vimmakin on jo ehtinyt vaihtua toiseksi: mustikasta mustaherukkaan. Kun sain haltuuni puoli ämpärillistä täydellisiä, kiiltävänpulleita mustaherukoita, oli jo korkea aika kirjoittaa leipomuksistani tännekin.

Mustaherukan kanssa harva asia toimii yhtä hyvin kuin tumma suklaa. Logiikka on tietysti selvä: kaksi tummaa, täyteläistä ja hieman kipakkaa yhdessä. Liitto toteutuu mielestäni hyvin näissä mustaherukka-suklaacookieissa, jotka banaanin ja soijajogurtin mehevöittäminä muistuttavat ehkä enemmän brownieita kuin cookieita. Näitä helppotekoisia herkkuja tein opiskelukavereilleni, ja joukossamme olleen vegaanin huomioidakseni jätin munat ja maitotuotteet kauppaan.

Mustaherukka-suklaacookiet n. 35+ kpl

175 g leivontamargariinia (ks. vegaaneille sopivat)

1 dl sokeria

1 dl fariinisokeria

2 (isohkoa) banaania

3/4 – 1 dl maustamatonta soijajogurttia

3 1/2 dl vehnäjauhoja

1,5 dl kaurahiutaleita

4 rkl sokeritonta kaakaojauhetta

3/4 tl soodaa

1tl kanelia

150-160 g väh. 70 % suklaata (ks. vegaaneille sopivat)

mustaherukoita

Uuni lämpiämään 175 asteeseen. Vaahdota huoneenlämpöinen margariini ja sokerit. Muussaa banaani sauvasekoittimella ja sekoita soijajogurtin kanssa sokeri-rasvaseokseen. Yhdistä kuivat ainekset ja sekoita ne vähitellen taikinaan. Rouhi suklaa haluamasi kokoisiksi paloiksi ja kääntele taikinan joukkoon. 

Nostele taikinasta uunipellille leivinpaperin päälle n. 1 rkl kokoisia palleroita. Nämä eivät leviä kovin paljoa, joten taputa ja muotoile keksit kostutetuin sormin hieman litteämmiksi. Paina mustaherukoita keksien pinnalle. Paista 175 asteisessa uunissa noin 15-20 min tai niin kauan, että cookie irtoaa kokonaisena leivinpaperista haarukalla nostettaessa.

Seuraavaksi haikailen mustaherukan lehtien perään, sillä mieleni tekee ihanaa Louhisaaren juomaa! 8)

Mustikkagraavattua siikaa

Tätä olen halunnut kokeilla jo kauan! Kuukausia sitten maistoin mustikkagraavattua kalaa ensimmäisen kerran. Pikkuisena sapaksena tarjoiltu kala oli lähes sätkivän tuoretta lohta ja se tarjoiltiin Äkäslompolon ravintola Rouheessa. Olin lähes varma, että lautasella oli lihaa. Kun tarjoilija oikaisi luuloni ja kertoi tummanpunaisen värin johtuvan mustikasta, olin yhtä hymyä koko illan. Kalaa ja marjoja – miten kukaan voi keksiä mitään noin yksinkertaisen eleganttia! Ja niin suomalaista! Vaikutus oli lähtemätön.

Vaikka vannoin testaavani annosta heti kotona, graavikokeilut jäivät lopulta heinäkuulle. Viime viikolla haikailimme kaverini kanssa mustikkametsälle, ja tuli aika tyhjentää pakkanen viimeisistä marjoista. Niin päätin tehdä mustikkagraavia viikonlopun illanistujaisiin. Lohen sijasta halusin käyttää miedon makuista siikaa, jossa myös sinivioletin mustikan ja valkoisen kalan kontrasti olisi kaunis. Tiskillä oli vain pikkuisia siikoja, mutta päätin että eipä mitään – tehdään pikkuisia leipiä! Kyllä kannatti: ystävilleni tarjoilemani kalaleipäset saivat varsin ihastuneen vastaanoton ja maut sointuivat mielestäni mukavasti yhteen: Suupala kasattiin happamalle, paahdetulle ruisleivälle. Kala asetettiin sen päälle levitetylle tuorejuustopedille ja päälle leikattiin himppunen tuoretta tilliä. Need I say more.

Mustikkagraavin tekoon on monia mainioita ohjeita, mutta itse katsoin  Himahellan tutoriaalin ja rupesin hommiin. Varsinainen ohje kannattaa kurkata linkistä, mutta tässä lisäksi muutama tärppi:

- Merikalan voit graavata tuoreena. Järvikala tulee pakastaa ennen graavausta loisriskin vuoksi.
- Pidä huolta kylmäketjusta: tuo kala kaupasta kylmäkassissa, varmista kotijääkaapin lämpötila (+2 - +6 °C) ja käsittele raaka kala ripeästi.
- Suomut kannattaa jättää kiinni. Näin kala on helpompi ja jämäkämpi siivuttaa.
- Nypi ruodot tarvittaessa. Pikkusiian hentoisia ruotoja en jaksanut nyhrätä irti.
- Väristä tulee tasaisempi, jos villät myös kylkirasvat pois.
- Annostele karkeaa merisuolaa noin 2 rkl ja sokeria noin 1 rkl kalakiloa kohden.
- Jos käytät pakastemustikkaa, valuta enimmät sulamisvedet pois. Tämänkin voi tehdä jääkaapissa, niin raaka-aineet pysyvät kylminä koko ajan. Riko marjat murskaamalla, niin ne antavat enemmän väriä.
- Marjagraavia voi kokeilla myös puolukalla.

Paukun testikakku vol 1

Huhhuh, kolmas kakkupäivitys kuukauden sisään. Johan on kahviteltu! Kesällä leivonnan kanssa saattaa hieman innostua etenkin, kun kotimaiset marjat kypsyvät. Kyse voi tietysti olla myös siitä, mikä on lähipiirilleni käynyt jo tutuksi – rakastan heitä ruoalla. Viikolla kokkailen kasvispainotteista perushyvää ja terveellistä arkiruokaa, mutta viikonloppuisin haluan yllättää, hemmotella ja raottaa hieman myös sokeripussin suuta.

Tänä viikonloppuna tein vegaanisen suklaamoussekakun. Syy löytyy otsikosta: hyvä ystäväni Pauliina (Paukku) valmistuu pian, ja ilokseni saan olla mukana syksyisten juhlien järjestelyissä. Erityisesti ilahduin, kun Pauliina pyysi minua leipomaan juhliin kakut. Oman mukavan haasteensa tähän tuo se, että juhlimaan on tulossa myös muutama vegaanivieras.

Vegaaninen leivonta on itselleni suhteellisen uutta aluetta, joten halusin jo kesällä hyvissä ajoin alkaa tutkailemaan sen saloja. Niinpä leivoin Pauliinalle ensimmäisen testikakun, Kinuskikissan suklaamoussekakun, johon sain vinkin vegaanisiin resepteihin enemmän perehtyneiltä työkavereiltani.

Resepti on siis lainattu Kinuskikissalta pienin muutoksin: Digestive-kekseistä käytin maukkaampaa ja rouheampaa täysjyväversiota, mansikoita lisäsin myös kakun reunoille ja sokerin määrää säädin hieman vähäisemmäksi, kun kakussa käytetty kauravispi oli jo itsessään niin makeaa. Kakun raaka-aineisiin ei lukeudu eläinperäisiä tuotteita, mutta esimerkiksi käyttämissäni Digestive-kekseissä ilmoitetaan mahdollisista maitojäämistä. Tällaisen hyväksymisessä lienee vegaanikohtaisia eroja, mutta ainakin vegaanisia tuotteita kartoittava sivusto vegaanituotteet.net on hyväksynyt nämä vegaanisten keksien luetteloonsa.

Kauravispiä käyttäessä jähmeää koostumusta ei kannata säikähtää: kauravispi on jähmeää tököttiä tarkoituksella, koostumus ei siis kerro pilaantumisesta. Vegaaniseksi tarkoitetusta kauravispistä saadaan napakka vaahto siihen lisätyn tyydyttyneen kasvirasvan, yleensä palmuöljyn, avulla. Jokapäiväiseen käyttöön soveltuvasta "terveystuotteesta" ei tietenkään puhuta kauravispin niin kuin ei tavallisenkaan vispikerman kohdalla, ja palmuöljyssä on myös eettiset ongelmansa. Vastuullisenkin palmuöljyn tapauksessa kannattaa huomata, että on vastuullista ja sitten vielä vastuullisempaa öljyä. Vastuullisuuden alimmalle tasolle pääsee huomattavasti helpommin kuin ylimmälle. Lisää aiheesta voi lukea esimerkiksi WWF:n vuonna 2013 julkaisemasta raportista (pdf sivun lopussa).

Vaikka palmuöljypitoisten elintarvikkeiden suurkuluttaja en olekaan, toivon ihan periaatteesta, että kuluttajien lisääntyvän tietoisuuden myötä myös entistä suurempi osa elintarvikevalmistajista siirtyy käyttämään palmuöljyn vastuullisinta versiota: vastuulliselle tilalle asti jäljitettävissä olevaa öljyä. Tietysti palmuöljyn korvaaminen muilla rasvoilla voi vaihtokaupasta riippuen olla hyvä juttu, mutta rakenteeltaan jähmeissä tai vaahdotettavissa elintarvikkeissa, kuten esimerkiksi kaura- ja soijavispeissä, jotakin "tönkköä" arvatenkin tarvitaan. Eipä näistä ainakaan terveyden kannalta tarvitse huolta kantaa, jos nyt satunnaisen juhlakakun leipoo tällöin ja toisen tuolloin.

Entäs se maku? Kakku oli suklaamoussen ystävän unelma! Tuhti ja suussasulava. Mutta Pauliinan juhliin visioin vielä jotakin syksyisempää vaihtoehtoa, esimerkiksi makean kinuskin ja happaman puolukan taivaallinen liitto voisi miellyttää useampia kuin tuhti suklaa.

Suklaamoussekakku (Kinuskikissan reseptiä soveltaen)

Pohja:
200 g maidottomia Digestive-keksejä (ks. lista)
75 g maidotonta margariinia (ks. lista)

Täyte:
6 dl (kylmää) kauravispiä (myös soijavispi käy)
1 1/2 tl vaniljasokeria
350 g maidotonta tummaa suklaata (väh. 70 % kaakaota, ks. lista)

Koristelu:
Mansikoita, maidotonta suklaata ja pähkinöitä

Sulata margariini liedellä miedolla lämmöllä. Murskaa keksit monitoimikoneessa ja sekoita margariinisula niiden joukkoon. Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Itse vielä varoiksi sipaisin vuoan reunoihin seitinohuen kerroksen margariinia, jotta kakku irtoaisi kauniisti. Painele keksiseos vuoan pohjalle.

Vaahdota kylmä kauravispi, lisää vaniljasokeri. Sulata suklaa mikrossa alhaisella teholla ja sekoita se vähitellen kauravispivaahtoon. 

Poista mansikoista karat, ja halkaise muutamia. Painele puolikkaat napakasti vuoan reunaan kiinni siten, että ne reunustavat koko kakun. Kaada täyte vuokaan ja painele lastalla hellästi keskeltä reunoille, jotta mansikoiden välit tiivistyvät täytteellä. Anna kakun hyytyä vuoassaan mielellään seuraavaan päivään, vähintään useita tunteja.