lauantai 26. marraskuuta 2016

Kädet ilmaan ja sieniherkkuja osterivinokkaista

Syksy nopeuttaa kaikkea niin, että mahasta nippaa. Visualisoin vuodenajat usein kehänä, jonka laidalla kesästä jatkuva syksy on kuin vuoristoradan pudotus tasaisempaan talveen. Opintojeni loppuvaiheen suunnittelun, työelämään tähyilemisen ja isojenkin päätösten vuoksi erityisesti tämä syksy on ollut sitä: se kohta, jossa vauhti samalla kutkuttaa ja hirvittää, rata vilisee silmissä ja sydän on välillä nyrjähtää jännityksestä. Mutta samalla tekee mieli nostaa kädet ilmaan ja nauttia menosta, sillä sille antautumalla asiat myös etenevät vauhdilla ja loksahtelevat myös aina lopulta kohdilleen.

Tämän salamyhkäisen fiilistelyn myötä halusin kertoa, että vaikka en ole ehtinyt päivittää blogia, on tässä kokkailtukin. Muun muassa sienistä on syntynyt hyviä juttuja. Helsieneltä pyydettiin kaverini välityksellä vapaaehtoisapuja osterivinokasreseptien kehittämiseen. Lähdin oitis mukaan, sillä sienien kaupunkiviljely ja ekologinen kiertotalous ovat mielestäni tukemisen arvoisia juttuja. Tämä on siis yhteistyöpostaus, sillä sain kokkailuissa käyttämäni osterivinokkaat Helsieneltä. Helsienestä ja Helsingin Hernesaareen joukkorahoituksella rakennetusta sienifarmista voi lukea lisää täältä. 

Kokkasin osterivinokkaasta ensi kertaa ja tykästyin sen mietoon mutta hienoon makuun. Osterivinokas on parhaimmillaan paistettuna ja sen umamimaista vivahdetta voi ruokalajista riippuen vahvistaa esimerkiksi soija- tai hoisin-kastikkeella. Itse pyöräytin osterivinokkaista riisipaperirullia ja galette-tyylistä sienipiirakkaa. Siitä vain testailemaan, raaka-aineiksi sopivat osterivinokkaan lisäksi monet muutkin sienet!


Riisipaperirullat (10+ rullaa)
Valmista maapähkinävoidippi: kippaa kaikki ainekset monitoimikoneeseen ja aja leikkuriterällä tasaiseksi massaksi. Ohenna koostumus vedellä kastikemaiseksi ja laita jääkaappiin maustumaan. 

Tee valmistelut niitä vaativille täytteille: Paahda maapähkinät ja seesaminsiemenet tai käytä valmiiksi paahdettuja. Valmista lasinuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Leikkaa omena, kaali ja yksi chilipaprika ohuiksi suikaleiksi. Pyörittele omenasuikaleet limenmehussa, jotta ne eivät tummu.

Hienonna valkosipulinkynnet ja toinen chilipaprika, kuullota hetki öljyssä lämpimällä pannulla. Revi huuhdellut osterivinokkaat suikaleiksi sipulin- ja chilinpalasten joukkoon, mausta soijakastikkeella ja paista muutaman minuutin ajan.

Täytä riisipaperirullat: Upota riisipaperi kuumaan veteen noin 10 sekunnin ajaksi. Valuta hieman ja aseta lautaselle. Kerää pieni määrä täytteitä riisipaperin alaosaan, kostuta sormesi vedellä ja käännä pohja sekä reunat täytteiden päälle. Rullaa napakaksi rullaksi.





Tarjoa rullat saman tien maapähkinädipin kera!

---------------------------------------------


Galette (n. 6–8:lle)
Sekoita jauhot, seesaminsiemenet, leivinjauhe, suola ja timjami keskenään. Kuutioit kylmä voi ja nypi se muihin aineksiin murumaiseksi seokseksi. Pyörittele myös parmesanraaste seokseen. Sekoita smetana, vesi sekä sitruunanmehu ja -kuori nesteeksi, jonka leivot tasaisesti mutta ripeästi taikinan joukkoon. Leivo taikina palloksi, litistä sitä hieman levymäiseksi ja laita kelmuun käärittynä jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.

Lämmitä öljy pannulla ja lisää nokare voita. Kuullota pieneksi pilkotut kelta- ja valkosipulit pehmeiksi voi-öljyseoksessa. Sekoita fariinisokeri sipuleiden joukkoon ja paista muutama minuutti. Sekoita soijakastike sieni-sipuliseokseen ja laske lämpöä. Lisää lopuksi mustapippuri, yrtit ja parmesanraaste ja sekoita. Ota pannu sivuun galeten täyttämistä odottamaan.

Ota taikina jääkaapista ja kauli siitä halkaisijaltaan noin 25–30 cm:n ympyrä. Taikinan tulisi olla paksuudeltaan noin 0,5 cm. Nosta taikina kaulimen ympärille kääräistynä uunipellille. Levitä täyte keskelle taikinalevyä, jätä etäisyyttä reunoihin niiden kääntämistä varten. Ripottele täytteen päälle parmesanraastetta. Kääntele reunat täytteen päälle ja voitele ne vedellä tai kananmunalla.

Paista galettea 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 min, mutta pidä sitä silmällä koko paiston ajan. Jos reunat ruskistuvat liikaa, peitä piiras foliolla. Tarjoa reunoiltaan kullanruskea piirakka lämpimänä raikkaan lisukesalaatin kera.

lauantai 29. lokakuuta 2016

Pauliinan juhlakakku: Puolukkamoussea ja rommikinuskia

Huhhuh! Viimeisinä viikkoina allekirjoittanutta on viety kuin jollaa avomerellä. Tukka putkella viipottamisen tuloksena on kuitenkin syntynyt kivoja ja jännittäviä juttuja, yhtenä niistä ystäväni Pauliinan valmistujaisjuhlat viikko takaperin. Näitä vegaanisia juhlia varten testailin jo kesällä parit kakkukandidaatit (suklaa ja mango). Sittemmin kehittelin vielä syksyisen puolukkamoussekakun, jonka päivänsankari valitsi parhaimmaksi. Olin vahvasti samaa mieltä, ja juhlissa tarjoiltiinkin kauniin kanervaista kakkua.


Tämä vegegeelillä ja hyytelösokerilla hyydytettävä kakku oli nappivalinta makunsa puolesta: moussen kermaisuus ja makeus veivät makeannälän siinä missä muutkin kakut, mutta syksyisen puolukan pieni karvaus loi arvokkaan juhlatunnelman. Lälly perusmansikka tähän ei olisi pystynyt – nyt haettiin veret seisauttavaa kuningatarta, ei ylimakeaa prinsessaa. Kirpeyden vastapariksi palalle valutettiin lusikallinen kinuskia, jossa oli sopiva naukku tummaa rommia.

Se (itselleni aika suuri) miinus oli rakenne. Kakut pysyivät kyllä kasassa ja niistä sai leikattua paloja, mutta ennemmin lusikoitavia kuin juustokakkumaisen haarukoitavia. Lopputulos oli liian löysä, hyvin moussemainen niin kuin muissa blogeissa varoiteltiinkin. Liivatetta korvaava kasviperäinen Vegegel ei joko ollut oikea valinta kakkuun, jossa kaikkia aineksia ei kuumenneta yhdessä sen kanssa, tai sitten käytin sitä liian pienen määrän suhteessa marjojen ja nesteen tilavuuteen. Kakut hyytyivät jääkaapissa kaksi yötä, joten liian lyhyestä hyytymisajasta tuskin lienee ollut kyse. Kummallisinta oli, että viikkoa ennen juhlia tekemäni testikakku onnistui melkein paremmin kuin juhlapäiväksi valmistetut, vaikka pidin reseptin samana.


Rakenteen epätäydellisyydestä huolimatta kakut maistuivat juhlavieraille ja päivänsankari oli tyytyväinen. Pienen pettymyksen jälkeen ymmärsin sen itsekin: mielummin hyvää kuin rakenteeltaan täydellistä! Pieni kotikutoisuus tuskin haittasi ketään – halusimmehan Pauliinan kanssa toteuttaa juhlat ihan itse. Siinä onnistuimme mielestäni hienosti, ahkerien apureiden avulla.

Resepti vaatii vielä hieman kehittelyä, mutta julkaisen sen täällä nyt kuitenkin. Ns. "kotioloihin" tai sunnuntaijälkkäriksi kakku soveltuu vallan mainiosti jo näinkin. Ehkä ensi kerralla kokeilen vielä leväpohjaista agar-agaria tai kookosöljyä vegekakun hyydyttäjinä napakamman rakenteen saavuttaakseni..


Vegaaninen puolukkahyydykekakku
pohja:
220 g Digestive-keksejä (esim. LU tai Pirkka)
75 g vegaanista margariinia (esim. tumm.sininen Keiju)

täyte:
soijavispiä 2 dl
soijarahkaa 400 g (Alpro Go On) (jos käytät soijajogurttia, se kannattaa valuttaa)
soijatuorejuustoa 225 g (Tofutti)
1/2 sitruunan mehu ja kuori
1 vaniljatangon siemenet
1 dl sokeria

400 g puolukoita (pakaste)
1/2 dl vettä
4 pss vegegeeliä (1 pakkaus)
150 g hyytelö-marmeladisokeria




kinuski:
2 dl soija- tai kauravispiä
2 dl fariinisokeria
2 tl tummaa rommia

Ota puolukat huoneenlämpöön sulamaan.

Valmista pohja: Murskaa keksit ja sekoita sula margariini niiden joukkoon. Painele leivinpaperilla pohjustetun irtopohjavuoan pohjalle.

Notkista ja sekoita isossa kulhossa soijarahka ja -tuorejuusto. Sekoita joukkoon myös vaniljatangon kaavitut siemenet, sitruunan puristettu mehu ja -kuori sekä sokeri. Vatkaa soijakerma napakaksi vaahdoksi ja yhdistä käännellen soijatuorejuustomassaan. Laita seos hetkeksi jääkaappiin odottamaan.

Kaada puolukat ja 1/2 dl vettä korkeareunaiseen astiaan ja soseuta sauvasekoittimella. Sekoita vegegel-jauhe (4 pss) 150 grammaan marmeladi-hyytelösokeria – sokeriin sekoittaminen vähentää paakkuuntumiriskiä. Kaada kattilaan puolukkasose sekä sokeri-vegegel -seos ja kuumenna hitaasti kiehuvaksi. Sekoittele vähän väliä, jotta vegegel ei paakkuunu. Anna seoksen kiehahtaa ja ota levyltä.  Älä aikaile, vaan kaada kuuma puolukkaseos vähän kerrallaan soijatuorejuustoseokseen koko ajan kevyesti vatkaten. Vatkaa, kunnes seokset ovat yhdistyneet ja väri on yhtenäinen, ja kaada massa irtopohjavuokaan keksipohjan päälle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään yön yli, mielellään vuorokauden. 

Voit tarjota kinuskin kakun kanssa joko kylmänä tai lämpimänä. Valmista se näin: Kuumenna ainekset pienessä kasarissa hitaasti kiehuviksi ja anna kiehua noin 5-10 min koko ajan sekoitellen. Rommin määrää voi säätää mielensä mukaan. Purkita jääkaappiin tai tarjoa juoksevampana ja lämpöisenä heti.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Kuinka oli maanantai ja kuinka herkkuvanukas vei sen pois

Ystävät hyvät, tänään oli klassinen maanantai. Sellainen, kun kello ei herätä, takki jää oven väliin, kahvi loiskahtaa kupista syliin ja tietokone omine ongelmineen päättää puolestasi, että teet työtehtävät toiste. Täytyy myöntää, että tällä kertaa ATK vei ensimmäisen erän. Kahdeksan tunnin väsytystaistelun jälkeen vetäydyin kotiin nuolemaan henkisiä haavojani.
Pikku-Britannian Carol Beer ja fiilikset. Kuva: imgur.com
Syy miksi halusin jakaa fiilikseni teille oli se, mikä (jo vähän) piristi: jääkaapissa odottanut, aiemmin tehty lempparivälipala! Nyt puhutaan välipalojen aatelista: tämä arkiherkku pyöräytetään pelkästä hedelmästä ja kaakaojauheesta, eikä se ole lisättyä sokeria nähnytkään. Banaani tuo makeuden, avokado kermaisuuden ja kaakao ripauksen suklaisuutta ja kitkeryyttä. Ja kyseessä ei ole mikään hampaat-irvessä-melkein-yhtä-hyvää -korvike tai wannabe-suklaamousse. Tämä on ihan oma, hyvä settinsä. 

Tässäkin kuvassa banskut ovat vielä ihan liian ei-rupsahtaneita! Anna niiden pilkuttua ja ruskettua rauhassa, niin saat moussesta mukavan makeaa :)

Kyseistä tai ainakin montaa sen kaltaista herkkua ovat hehkuttaneet somessa jo monet ennen minua ja minäkin jo ennen blogin syntyä. Trendejä tulee ja menee, mutta omassa repertuaarissani tämä herkku on kyllä vakiinnuttanut asemansa. Tässä siis resepti vielä teidänkin tulevien maanantaidenne varalta:

Lännen nopein herkkuvanukas (kahdelle)
2 ruskeapilkullista banaania
1 - 1 1/2 kypsää avokadoa.
2-3 tl sokeritonta kaakaojauhetta 
koristeluun marjoja ja pähkinöitä

Laita kaikki ainekset monitoimilaitteen kulhoon ja anna massan käydä sileäksi mousseksi. Kaavi kippoon, koristele ja nautiskele.

PS. Huomenna palaan tietokoneen äärelle entistä ehompana, ja sitten pääteparkaa viedään 6-0. Minä nimittäin soitan helpdeskiin! Uudestaan!! Ja nyt lähden hakemaan lisää kierroksia salilta, hyvää illanjatkoa.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Kaalilaatikko Härkiksellä, latva-artisokalla ja puolukoilla


Jos haluat haluat vain kaalilaatikkoa, skippaa proosaosuus ja siirry suoraan lopun reseptiin, sillä innostuin kasvisruoka-aiheesta aika pitkästi.. :)

Kasvisruoka ja erityisesti kasviproteiini ovat hyvää vauhtia valtaamassa suomalaisten lautasia. Sanoma- ja aikakauslehdet ovat pullollaan kasvisreseptejä ja kauppoihin perustetaan vegehyllyjä. Ihmisten innostuksesta ja uteliaisuudesta kertoo myös esimerkiksi kuluneen viikon uutisointi siitä, kuinka Härkiksen myynti on S-ketjun kaupoissa jo ohittanut broilerin paistisuikaleet. Taannoin saimme lukea myös, kuinka Paulig osti enemmistön nyhtökauraa valmistavasta Gold & Green Foodsista. Tämä lupailee suurempaa tuotantokapasiteettia ja sitä kautta supersuositun nyhtiksen parempaa saatavuutta kaupassa.

Kasvisruoan ystävänä en voisi olla vegen kasvavasta suosiosta iloisempi, sillä kasvisruoalla on pitkään ollut tylsä klangi ja kasvissyönti on nähty vaihtoehtoporukoiden turhana puuhasteluna. Nykyinen positiivinen trendi kuitenkin vienee ihmisten ajattelua hiljalleen siihen suuntaan, että kasvisruokakin on vain ruokaa, ei erityisruokaa. Samalla sipsikaljavegaanit, vihisbuumit ja vegaaniset lippakioskit muistuttavat että kasvisruoankaan ei aina tarvitse olla superterveellistä – silläkin voi mässäillä rasvaiset ähkyt siinä missä makkaraperunoillakin.

Ruoan terveellisyys onkin suhteellinen käsite. Yksittäistä ruokaa ei ole mielekästä tuomita terveelliseksi tai epäterveelliseksi, sillä kysymys on kokonaisuudesta: ruokavaliosta pitkällä aikavälillä. Toki toisinaan tuntuu, että munkki menee suoraan vasempaan reiteen tai ravintolassa kauhistellaan, että voi kamala, tässä on nyt sydänkohtaus lautasella. Syyllistyn tähän rituaaliin toisinaan itsekin. Silti tulee muistaa, että kun pääsääntöisesti syö fiksusti, viikkoihin ja päiviin mahtuu myös suklaata ja pullaa.

Runsas punaisen ja prosessoidun lihan käyttö on väestötutkimusten mukaan riskiä lisäävä tekijä esimerkiksi tyypin 2 diabetekselle ja ruoansulatuskanavan syöville (hyvä, vielä relevantti yhteenveto täällä). Terveyden nimissä lihastakaan ei silti tarvitse täysin kieltäytyä, ja totaalikieltäytymisen taustalla ovatkin usein myös eettiset ja ekologiset syyt. Kohtuullinen punaisen lihan käyttö (kypsänä enintään 0,5 kg viikossa) on ravitsemussuositustenkin mukaan ok. Suomalaisten lihansyönti on kuitenkin kasvavan elintason mukana reilusti tuplaantunut 50-luvulta nykypäivään. Suomalaisilla naisilla kypsän naudan- ja sianlihan sekä makkaroiden kulutus oli Finravinto 2012 -tutkimuksen tulosten perusteella keskimäärin 399 g/vk*. Miehillä vastaava luku oli 749 g/vk. Näissä luvuissa mukana eivät ole esimerkiksi lampaanliha, riista ja sisäelimet, jotka nekin kuuluvat suosituksen piiriin. Luvuista kuitenkin jo huomaa, että etenkin miehillä on mistä vähentää.

Muutosta siis tarvitaan, mutta sen tiellä on usein liian jyrkkä ajattelu: usein ajatellaan, että jotta saa terveyshyödyt, pitäisi jättää liha kokonaan tai ryhtyä kasvissyöjäksi. Tällainen ehdottomuus on monelle lannistavaa. Uusi kasvisruokainnostus sen sijaan herättelee kokeilemaan, korvaamaan osittain – jättämään esimerkiksi ns. "maanantaijauhelihan". Omassa ja monien tuttujeni ruokavaliossa liha on juhlaruoka: ravintolapihvi, kylässä tarjottu karjalanpaisti. Näkisinkin mielelläni, että lihaa ostettaisiin harvemmin ja siitä maksettaisiin tuottajalle parempi hinta. Ne maanantaipyörykät ja -pihvit voi pyöräyttää vaikka Härkiksestä, nyhtiksestä, Oumph!sta, soijarouheesta, pavuista, kikherneistä tai mistä nyt ikinä keksii :)

*Lähde: Ovaskainen M-L ,Tapanainen H,  Raulio S, Männistö S ym. Finravinto-tutkimus: Kovan rasvan käyttö kasvoi selvästi vuosina 2007–2012. Suomen Lääkärilehti 2014; 69: 1067-1072a

Sitten siihen reseptiin: sunnuntaina ehtii vähän enemmän, joten satsaa hieman aikaasi vaikka tähän Maku.fi-reseptistä muokattuun täyteläiseen vegekaalilaatikkoon. Härkis sopii siihen paremmin kuin hyvin, ja edelliseltä illalta jäänyt latva-artisokan pohja sekä lisukepuolukat tukevat kaalin omaa täyteläistä makua. Reseptin voi halutessaan toki toteuttaa myös ilman artisokkaa.

Kaalilaatikko Härkiksellä, latva-artisokalla ja puolukoilla
1 1/2 dl puuroriisiä
1/2 tl suolaa
4 dl vettä
2 sipulia
1 latva-artisokan pohja
1 rkl ruokaöljyä
2 tl sitruunan mehua
250 g Härkistä
n. 800 g keräkaalia
1 tl meiramia tai timjamia
1 rkl ruokaöljyä
1 rkl tummaa siirappia
4 dl kasvislientä

päälle korppujauhoa ja margariini- tai voikuutioita 
lisukkeeksi puolukoita

Ennen kuin pääset käsiksi latva-artisokan herkulliseen pohjaan, tarjoile kukinnon lehtien tyvet illanistujaisissa Ruokakonttuuri-blogin mahtavan ja helpon vegemajoneesin kera (artisokan valmistusohjeet täällä, majoneesiresepti täällä). 
Keitä riisi kypsäksi suolalla maustetussa vedessä ja valuta vesi pois. Kuumenna ruokaöljy pannulla. Kuutioi sipulit ja irrota latva-artisokan lehtien alta paljastuva "karvainen" osuus nyhtämällä. Se irtoaa helposti. Kuutioi jäljelle jäänyt pohja ja lisää se yhdessä sipulien kanssa pannulle. Pirskota latva-artisokan päälle sitruunamehu. Anna sipuleiden ja artisokan palasten kuullottua hetki, ja lisää sitten Härkis. Painele suuria palasia pienemmiksi ja anna rapsakoitua hetki pannulla. Mausta ripauksella suolaa, pippuria (huom! Härkiksessä on jo hieman pippuria itsessään) ja meiramia.

Leikkaa kaali sopivan kokoisiksi suikaleiksi. Kuumenna ruokaöljy isossa padassa ja lisää kaalinpalaset noin 5-10 minuutiksi pehmentymään. Sekoittele välillä, jotta öljy tarttuu kaaliin. Kun kaali on hieman "muhentunut", valuta päälle siirappi ja sekoita hyvin. 

Sekoita kaalien joukkoon riisi ja härkisseos, ja levitä massa isoon uunivuokaan. Kaada päälle kasvisliemi. Jos pidät rapeasta kuoresta, ripottele päälle korppujauhoa ja lisää margariini- tai voinökäreitä. 

Paista 200-asteisen uunin alatasolla noin tunnin ajan. Jos laatikko tummuu liikaa, peitä se foliolla. Tarjoile puolukoiden kera.

perjantai 16. syyskuuta 2016

Vegaaninen mango-sitruunajuustokakku

Tänään nostin pikkuruisen kesä-cocheni kytkintä Ruokakeskon pihasta viimeistä kertaa. Tai toivottavasti vain kesän viimeistä - toki haluan nähdä työporukkani vielä uudestaan. En voi käsittää, kuinka nopeasti kesä kuluttajaneuvojan pestissä kului! Nyt olo on hieman kliseisesti sanottuna haikea, mutta samalla onnellinen.

Pieni haikeus on itsestäänselvyys, kun joutuu jättämään porukan, johon on kesän mittaan kovasti tykästynyt. Onni kumpuaa siitä, että olen kesän ajan saanut haastaa itseäni välillä kiperissäkin tilanteissa ja tuntenut selvinneeni niistä kunnialla (tai ainakin hengissä). On tullut olo, että pärjään ja osaan. Ja ehkä vielä jättimäistä jäähyväistuotekassiakin hienommat kotiinviemiset ovat ne opit, joita olen kuluttajaneuvonnan ja tuotetutkimuksen konkareilta saanut.


Erityisen kiitollinen olen aivan mahtavalle esimiehelleni, jonka ansiosta kiinnostuin vegaanisesta leivonnasta. Lähtöpäivän kahvipöytään leipomassani vegaanisessa kakussa hyödynsinkin yhtä hänen antamistaan vinkeistä: soijatuorejuusto, -rahka ja -jogurtti hyytyvät paistettaessa ja korvaavat leivonnaisissa näppärästi kananmunaa.

Leipomassani mango-sitruunajuustokakussa yhdistyivät Maijan Makia -blogista napattu (joskin hieman muunnettu) paistettavan vegaanisen juustokakun perusrunko ja hiljattain somessa pyörinyt ajatus tikkataulukakusta. Makumaailman halusin koostaa syksyn tullen satokauttaan käynnistelevistä eksoottisista hedelmistä: mangosta, sitruunasta ja passiohedelmästä.

Vegaanisuus ei vienyt kakulta mitään, päinvastoin makumaailma pysyi ihanan raikkaana. Kakku hieman halkeili jäähtyessään, mutta tämä ei juuri herkuttelua haitannut - kolot peittyivät, kun kakkupalojen päälle lusikoitiin herkullista mango-passiokastiketta.

Vegaaninen mango-sitruunajuustokakku
200-220 g Digestive-keksejä
50 g vegaanista margariinia (esim. Keiju Laktoositon 70%)
2 rkl appelsiinimehua

1 prk soijatuorejuustoa (Esim. Tofutti 225 g)
n. 600 g (1 1/2 prk) soijarahkaa (Alpro Go On maustamaton)
2 kypsää mangoa
3 rkl perunajauhoa
1 sitruunan mehu ja kuori
1-1 1/4 dl sokeria
1 vaniljatangon siemenet

Kastike:
1 kypsä mango
3 kypsää (ruttuista) passiohedelmää
1 sitruunan mehu
2-4 rkl vettä
3 rkl sokeria




Valmista pohja murskaamalla keksit ja sekoittamalla niiden joukkoon margariini sekä appelsiinimehu. Pingota leivinpaperi irotohjavuoan (halk. 20 cm) pohjalle ja sivele reunat rasvalla. Painele muruseos vuokaan.

Kuori, leikkaa ja soseuta mangot tasaiseksi soseeksi. Notkista toisessa kulhossa soijatuorejuusto ja sekoita siihen 2/3 soijarahkasta sekä osa muista aineista: vaniljansiemenet, puolikkaan sitruunan mehu ja kuori, 2 rkl perunajauhoista ja makusi mukainen määrä sokeria. Jaa seos kahteen kulhoon, ja sekoita toisen kulhon seokseen mangosose. Lisää jäljelle jääneeseen seokseen loppu soijarahka, perunajauho, toisen sitruunanpuolikkaan mehu ja kuori sekä tarvittaessa vielä ripaus sokeria. 

Kaada seoksia vuorotellen vuoan keskelle siten, että vähitellen syntyy tikkataulua muistuttavia sisäkkäisiä renkaita. Paista kakkua aluksi n. 20 min 175 asteessa uunin keskitasolla. Laske uunin lämpö 150 asteeseen ja laita kakku uunin alatasolle. Jälkimmäisessä vaiheessa sopiva paistoaika riippuu uunista: itse paistoin vielä noin 30 min + n. 10 min siten, että kiilasin uunin luukun auki puisella lastalla (kosteus haihtuu tehokkaammin). Kakku on valmis, kun se ei heiluteltaessa enää hylly, vaan vain hieman tutisee. Ota kakku uunista ja anna jäähtyä rauhassa noin puoli tuntia, ennen kuin irrotat vuoan varovasti lastan avulla. Seisota jääkaapissa yön yli, maku on parhaimmillaan seuraavana päivänä.

Valmista kastike kakun kaveriksi joko tuoreversiona tai nopeasti hellalla kiehauttaen: kuori, pilko ja soseuta yksi mango. Lisää muut ainekset ja sekoita tasaiseksi, itse myös kiehautin hillomaisemman rakenteen saadakseni. Purkita, jäähdytä ja tarjoile kakun kanssa seuraavana päivänä.


sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Baked Alaska -uunijäätelö Nutellalla ja banaanilla

Niin se sitten meni tämä uunijäätelökokeilu, vähän pieleen. Eikä ollut muuten ensimmäinen laatuaan, näitä riittää. Jotta ette erehtyisi luulemaan, että keittiössäni koetaan pelkkiä onnistumisia, perustan tunnistekansion myös pieleen menneille leivontakokeiluilleni. Varoittava esimerkki lienee toisinaan sekin hyödyksi muille; joku onneton on jo pudonnut kaikkiin sudenkuoppiin, eikä muiden enää tarvitse! Autan mielelläni.

Tämän viikonlopun ei-niin-onnistunut kokeiluni oli siis Baked Alaska, kotoisammin uunijäätelö. Siitä on olemassa monia variaatioita, mutta perusrunko koostuu sokerikakkupohjasta, jäätelösisuksesta sekä marenkihunnusta, joka toimii eristeenä ja estää jäätelöä sulamasta uunissa. Oma syksylohtuversioni piti sisällään suklaa- ja vaniljajäätelökerroksien lisäksi Nutella-levitettä, banaaniviipaleita sekä suolapähkinöitä.

Vieraidemme arvio: brutti ma buoni. Rumaa mutta hyvää.
Jos nyt rakentavasti ajatellaan, uunijätskille tulleet vieraamme olivat jenkkityyliseen makumaailmaan kovin tyytyväisiä. Santsikierroksia tehtiin kaksi tai kolmekin. Se surkuttelun aihe näkyy yllä kuvassa: jätskin eristys falskasi ja jäätelö alkoi paiston aikana sulaa marenkihunnun alta. Baked Alaskan paistolämpötilan tulee olla korkea (250), jotta marenki ruskistuu nopeasti ja (eristyksen toimiessa) jäätelö ei ehdi lämpiämään. Todennäköisesti oman Alaskani epäonnistuminen johtui joko liian lähellä uunivastusta paistamisesta tai huhtiloinnista marengin leivittämisessä eli eristämispuuhassa.

On tietysti vielä se yksi, nähdäkseni todennäköisin vaihtoehto: koska sulavalta jäävuorelta näyttävä tekeleeni muistutti lähinnä ilmastonmuutosta lautasella, epäonnistumiseni saattoi johtua uunijäätelöjumalien tavasta näpäyttää eläinperäisten raaka-aineiden käytöstä. Ilmiselvästi hekin ovat jo siirtyneet nykyaikaan ja yrittivät vain viittilöidä ekologisesti kestävämpien vaihtoehtojen suuntaan: selvä kehotus soijajäätelön käyttöön sekä aquafabamarenkiin! Sitä se oli, johan helpotti.

Baked Alaska -uunijäätelö Nutellalla ja banaanilla
sokerikakkupohja:
3 kananmunaa
1 dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoja 
1/2 dl perunajauhoja 
2 rkl sokeritonta kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

n. 3/4 l suklaajäätelöä
1 l vaniljajäätelöä
puoli purkkia Nutellaa tai muuta hasselpähkinäkaakaolevitettä
paahdettuja suolapähkinöitä
banaani

3 kananmunan valkuaista
1,5 dl sokeria, johon sekoitettuna 1 tl perunajauhoa


Valmista sokerikakkupohja: Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vähitellen keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada taikina uunipannulle tai suureen kakkuvuokaan ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 5-8 min paistoastian laakeudesta riippuen. Kun puiseen tikkuun ei tartu enää taikinaa, pohja on valmis. Jäähdytä ja leikkaa juuri ja juuri kulhon reunat ylittäväksi pyöreäksi levyksi ja anna jäähtyä. Itselläni käytössä oli Ikean metallikulho, halkaisija 20 cm.

Vuoraa kyseinen kulho tuorekelmulla ja painele hieman pehmentynyt suklaajäätelö tiiviiksi kerrokseksi kulhon pohjalle. Pakasta noin 15 min. Painele sitten vaniljajäätelö tiiviiksi kerrokseksi suklaajäätelön päälle ja pakasta jälleen 15 min. Laita uuni lämpiämään 250 asteeseen. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää vähitellen sokeri-perunajauhoseos. Marenki on valmista, kun se on kiiltävää ja vatkaimella voi nostella pysyviä huippuja.

Ota jätskikulho pakkasesta. Levitä jäätelön päälle ripeästi Nutellaa, banaaniviipaleita sekä paahdettuja pähkinöitä ja painele pohjalevy tiiviisti kaiken kanneksi. Kippaa kulho ympäri uuninkestävälle tarjoiluastialle ja irrota varovasti sekä kulho että kelmut jäätelökummun päältä. Levitä marenki tiiviiksi peitoksi jäätelön ja pohjan yli siten, ettei astian ja marengin väliin jää yhtäkään aukkoa. Paista 250 asteessa muutamia minuutteja, kunnes marenki on ruskistunut. Tarjoa heti.




PS. Kaikki taitavat Alaskan paistajat ja uunijäätelöjumalat: kertokaahan kikkanne kommentteihin, kiitos! :)

lauantai 3. syyskuuta 2016

Omena-inkivääripuustit

Blogini nimi konkretisoituu juuri näihin aamuihin. Niihin, joina herättäjänä on puhelimen sijasta valo, aamupalana puuron sijasta pulla. Arki on arvokasta ja puurokin lemppariani, mutta suorittajapersoonana tunnustan rauhoittuvani kunnolla vasta, kun päivällä ei ole päämäärää.

Idean omena-inkivääripuusteista sain jo perjantai-iltana omenaa rouskutellessani. Syöjiäkin oli tiedossa, sillä vieraita oli tulossa lauantai-iltapäiväksi. Laitoin pullataikinan alulle kylmällä nesteellä ja kuivahiivalla (ks. vinkit esim. täältä) ja annoin sen kohota jääkaapissa yön yli. Raastoin omenat ja inkiväärit valmiiksi. Aamulla sainkin kieriskellä kiireettömyydessä, sillä pullataikina tarvitsi enää kaulia, täyttää, kohottaa ja paistaa. Aktiivista tekemistä tämä vaati noin 30 minuuttia.

Näiden pullien väliin raastettava kotimainen vihreä omena hilloutuu yhdessä kanelin, sokerin ja inkiväärin kanssa sopivan mausteiseksi mutta raikkaaksi täytteeksi. Tuoksu on huumaava. Kylkeen kuppi (kulhollinen) teetä, päivän uutiset auki, ja aamutunnit on tuhlattu mitä parhaimmalla tavalla.


Puusteja varten tarvitaan siis pullataikinaa. Pullataikinaohjetta lienee turha tähän kirjoittaa, se on jokaisen vehnäjauhopussin kyljessä. Jos pussi on kuitenkin nakattu roskiin ja jauhot säilytysastiaan, voit kurkata ohjeen esimerkiksi Valion tai Myllyn Parhaan sivuilta. Myllyn Parhaalla ohjeen alussa on pitkä sepustus, mutta se sisältää hyviä vinkkejä.

Ainakin on hyvä muistaa:
- Maidon voi korvata vedellä
- Kananmunan voi jättää pois tai korvata 1/2 dl:lla soijajogurttia tai omenasosetta. Nekin mehevöittävät taikinaa, eikä kananmunaa tai sitä korvaavaa ainesosaa tarvita välttämättä laisinkaan. Halutessaan pullat voi myös voidella kananmunan sijasta soijajogurtilla.
- Puolen litran puustitaikinaan sokeria ei tarvita kuin 1 dl, sillä sitä ripotellaan puustin väliin kuitenkin.
- Jauhoja ei välttämättä tarvita aina mainittua määrää, sillä jauhojen tuoreus ja karkeusaste vaikuttavat niiden nesteensitomiskykyyn huomattavasti. Taikina on hyvää kohotettavaksi, kun se vaivattaessa irtoaa jo alustastaan mutta on vielä notkeaa ja löysähköä. 
- Pullataikinan voi kohottaa yön yli, jos käyttää kylmää nestettä sekä kuivahiivaa ja vaivaa taikinaa hyvin ennen kohotusta.
- Pullataikinaa voi valmistaa täyden annoksen (nestettä 0,5 l) ja leipoa esimerkiksi vain puolet puusteiksi ja puolet pulliksi. Itse puolitin taikinan ainesten määrän, sillä tästäkin määrästä tuli jo pari pellillistä puusteja.

Puustit kannattaa kiertää vähän tiukemmalle, jotta ei tule tuollaisia holvikaaria..
Omena-inkivääripuustit n. 25-30 pientä puustia, 2 pellillistä
puoli annosta pullataikinaa (nestettä 2 1/2 dl jne.)
n. 50 g sulatettua voita tai margariinia 
kanelia
sokeria
n. 3-4 dl kotimaista vihreää omenaa raasteena 
n. 2,5 cm pala tuoretta inkivääriä raastettuna
tilkka sitruunanmehua

Valmista pullataikina. Raasta omena sekä inkivääri. Omena kannattaa raastaa tavallisen raastimen suurimmilla rei'illä, inkiväärissä kannattaa käyttää terävämpää ja pienireikäisempää raastinta. Purista puolikkaan sitruunan mehu omenaraasteen joukkoon makua kirkastamaan. Omena- ja inkivääriraasteet kannattaa pitää erillään, jotta molempia pystyy levittämään tasaisesti pullataikinalle.

Vaivaa kohonneesta pullataikinasta ilmakuplat pois. Painele ja kauli se jauhotetulla alustalla suorakaiteen muotoiseksi levyksi (n. 30 x 45-50 cm). Levitä levylle tasaisesti sula rasva ja ripota tasaisesti sokeria sekä runsaasti kanelia. Levitä levylle tasaisesti myös omena- ja inkivääriraasteet. 

Jotta saat aikaiseksi pieniä puusteja, puolita levy taikinapyörällä tai veitsellä kahtia pitkän sivun suuntaisesti (lyhyeltä lyhyelle sivulle). Kääri molemmat puolikkaat puolituskohdasta reunoille päin tiiviiksi rulliksi. Siivuta rullat vinottain (ks. kuva vas.) puusteiksi, käännä puustin kapeampi sivu ylöspäin ja paina se jauhoon kastetulla sormella pullan sisään. Nostele puustit väljästi uunipelleille ja paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 12 minuuttia tai kunnes pullat ovat pohjistaan ruskeita.