lauantai 26. marraskuuta 2016

Kädet ilmaan ja sieniherkkuja osterivinokkaista

Syksy nopeuttaa kaikkea niin, että mahasta nippaa. Visualisoin vuodenajat usein kehänä, jonka laidalla kesästä jatkuva syksy on kuin vuoristoradan pudotus tasaisempaan talveen. Opintojeni loppuvaiheen suunnittelun, työelämään tähyilemisen ja isojenkin päätösten vuoksi erityisesti tämä syksy on ollut sitä: se kohta, jossa vauhti samalla kutkuttaa ja hirvittää, rata vilisee silmissä ja sydän on välillä nyrjähtää jännityksestä. Mutta samalla tekee mieli nostaa kädet ilmaan ja nauttia menosta, sillä sille antautumalla asiat myös etenevät vauhdilla ja loksahtelevat myös aina lopulta kohdilleen.

Tämän salamyhkäisen fiilistelyn myötä halusin kertoa, että vaikka en ole ehtinyt päivittää blogia, on tässä kokkailtukin. Muun muassa sienistä on syntynyt hyviä juttuja. Helsieneltä pyydettiin kaverini välityksellä vapaaehtoisapuja osterivinokasreseptien kehittämiseen. Lähdin oitis mukaan, sillä sienien kaupunkiviljely ja ekologinen kiertotalous ovat mielestäni tukemisen arvoisia juttuja. Tämä on siis yhteistyöpostaus, sillä sain kokkailuissa käyttämäni osterivinokkaat Helsieneltä. Helsienestä ja Helsingin Hernesaareen joukkorahoituksella rakennetusta sienifarmista voi lukea lisää täältä

Kokkasin osterivinokkaasta ensi kertaa ja tykästyin sen mietoon mutta hienoon makuun. Osterivinokas on parhaimmillaan paistettuna ja sen umamimaista vivahdetta voi ruokalajista riippuen vahvistaa esimerkiksi soija- tai hoisin-kastikkeella. Itse pyöräytin osterivinokkaista riisipaperirullia ja galette-tyylistä sienipiirakkaa. Siitä vain testailemaan, raaka-aineiksi sopivat osterivinokkaan lisäksi monet muutkin sienet!


Riisipaperirullat (10+ rullaa)
Valmista maapähkinävoidippi: kippaa kaikki ainekset monitoimikoneeseen ja aja leikkuriterällä tasaiseksi massaksi. Ohenna koostumus vedellä kastikemaiseksi ja laita jääkaappiin maustumaan. 

Tee valmistelut niitä vaativille täytteille: Paahda maapähkinät ja seesaminsiemenet tai käytä valmiiksi paahdettuja. Valmista lasinuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Leikkaa omena, kaali ja yksi chilipaprika ohuiksi suikaleiksi. Pyörittele omenasuikaleet limenmehussa, jotta ne eivät tummu.

Hienonna valkosipulinkynnet ja toinen chilipaprika, kuullota hetki öljyssä lämpimällä pannulla. Revi huuhdellut osterivinokkaat suikaleiksi sipulin- ja chilinpalasten joukkoon, mausta soijakastikkeella ja paista muutaman minuutin ajan.

Täytä riisipaperirullat: Upota riisipaperi kuumaan veteen noin 10 sekunnin ajaksi. Valuta hieman ja aseta lautaselle. Kerää pieni määrä täytteitä riisipaperin alaosaan, kostuta sormesi vedellä ja käännä pohja sekä reunat täytteiden päälle. Rullaa napakaksi rullaksi.





Tarjoa rullat saman tien maapähkinädipin kera!

---------------------------------------------


Galette (n. 6–8:lle)
Sekoita jauhot, seesaminsiemenet, leivinjauhe, suola ja timjami keskenään. Kuutioit kylmä voi ja nypi se muihin aineksiin murumaiseksi seokseksi. Pyörittele myös parmesanraaste seokseen. Sekoita smetana, vesi sekä sitruunanmehu ja -kuori nesteeksi, jonka leivot tasaisesti mutta ripeästi taikinan joukkoon. Leivo taikina palloksi, litistä sitä hieman levymäiseksi ja laita kelmuun käärittynä jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.

Lämmitä öljy pannulla ja lisää nokare voita. Kuullota pieneksi pilkotut kelta- ja valkosipulit pehmeiksi voi-öljyseoksessa. Sekoita fariinisokeri sipuleiden joukkoon ja paista muutama minuutti. Sekoita soijakastike sieni-sipuliseokseen ja laske lämpöä. Lisää lopuksi mustapippuri, yrtit ja parmesanraaste ja sekoita. Ota pannu sivuun galeten täyttämistä odottamaan.

Ota taikina jääkaapista ja kauli siitä halkaisijaltaan noin 25–30 cm:n ympyrä. Taikinan tulisi olla paksuudeltaan noin 0,5 cm. Nosta taikina kaulimen ympärille kääräistynä uunipellille. Levitä täyte keskelle taikinalevyä, jätä etäisyyttä reunoihin niiden kääntämistä varten. Ripottele täytteen päälle parmesanraastetta. Kääntele reunat täytteen päälle ja voitele ne vedellä tai kananmunalla.

Paista galettea 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 min, mutta pidä sitä silmällä koko paiston ajan. Jos reunat ruskistuvat liikaa, peitä piiras foliolla. Tarjoa reunoiltaan kullanruskea piirakka lämpimänä raikkaan lisukesalaatin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti